Lucifer Calaritanus: De regibus apostaticis

Lucifer Calaritanus (Caralis tai Calaris, nyk. Cagliari, Sardinia; käytän suomeksi sanaa Calarilainen), piispa ja sardinialaisten epävirallinen pyhimys, toimi paavin legaattina Milanon konsiilissa 355 jKr. Hänen jyrkän antiareiolainen esiintymisensä suututti keisari Constantius II:n, joka karkotti Luciferin valtakunnan itäosaan. Seitsemän vuoden aikana Lucifer vaelsi Syyriasta Egyptiin kirjoittaen matkalla ainakin viisi teosta Constantiusta vastaan. Palattuaan Sardiniaan hän meni antiareiolaisuudessaan niin pitkälle, että hänen seuraajansa joutuivat puolestaan lahkolaisten maineeseen (”luciferilaiset”). Luciferin teokset ovat todennäköisesti säilyneet vain hänen innokkaiden seuraajiensa ansiosta, muilla tuskin on ollut niihin suurta kiinnostusta; niiden teologinen substanssi on perin ohut. Lucifer ei osoita mitään ymmärrystä areiolaisia kohtaan eikä esitä argumentteja Nikean uskontunnustuksen tueksi – hän vain mustamaalaa vastustajiaan, ennen kaikkea keisaria.

Luopiokuninkaita (De regibus apostaticis) koostuu kertomuksista Israelin ja Juudan kuninkaista (ja muistakin johtajista), jotka tavalla tai toisella rikkoivat Jumalaa vastaan. Näitä esimerkkejä löytyy runsaasti Vanhan testamentin historiallisista kirjoista, joita Lucifer siteeraa hyvin runsaasti. Lucifer onkin tärkeä lähde näiden kirjojen tekstihistorian tutkijoille: hän on kirjoittanut teoksensa ennen Vulgatan ilmestymistä, mahdollisesti kääntäen itse Septuagintasta tai käyttäen käsiinsä saamiaan vanhalatinalaisia käännöksiä. Pisimmät sitaatit ovat kymmenien jakeiden mittaisia, ja lukuun ottamatta taipumustaan lyhentää tekstiä hieman, Lucifer siteeraa varsin sanatarkasti.

Halusin kääntää katkelman Luopiokuninkaista, sillä teen tutkimusta Luciferin sitaateista Kuninkaiden kirjoista. Luopiokuninkaita on tässä päälähteeni, joskin merkittäviä sitaatteja löytyy muistakin Luciferin teoksista. Raamatun tekstihistorioitsijoita moititaan joskus siitä, etteivät he tunne riittävästi käyttämiensä teosten sisältöä – tuijottelevat vain Raamatun sitaattien yksityiskohtia. Vaikka Luciferin teosten suomenkieliselle käännökselle tuskin koskaan tulee tarvetta, omassa käytössäni voi olla hyödyllistä, jos minulla on hänen tekstiään suomeksi sieltä täältä. Teksti ei ole aivan helppoa, jäin muutamassa kohdassa ymmälle viittaussuhteista. Varsinkin viimeisen kappaleen lauseen cum haec fuisset adgressus facere olen saattanut tulkita aivan väärin. Täydennys (27.2.14): Käsittelyssä se sitten selvisi: temporaalinen cum-lause edellyttää konjunktiivia (fuisset). Jälkimmäinen konjunktiivi samassa virkkeessä (dixisset) puolestaan selittyy "muistamisen" (numquidnam reminisci potuit) irreaalisuudella.

Nyt käännettävä katkelma on aivan Luopiokuninkaiden alusta. Lucifer viittaa Constantiuksen argumenttiin, jonka mukaan areiolaisen uskon oikeutuksen todistaa se, että hän on tästä uskosta huolimatta pysynyt keisarina. Lucifer alkaa kumota tätä argumenttia kertomuksella Gideonista (Tuom. 6–8), joka aluksi osoitti hurskautta ja menestyi, mutta menestyksensä huipulla alkoi tukea epäjumalanpalvelusta.

Kirjallisuutta:

Diercks, G.F. ”Introduction.” – Luciferi Calaritani opera quae supersunt (CCSL 8; 1978).
Kauhanen, Tuukka. ”Lucifer of Cagliari and Literary Criticism in Kings.” – ZAW 125:3 (2013).
Rosen, Klaus. ”Lucifer von Cagliari und Constantius II. Ein Beitrag zur Quellenkritik.” – La figura e l’opera di Lucifero di Cagliari (2001).

Lucifer Calaritanus: de regibus apostaticis

(CCSL 8, s. 135)

Usitatum quia habere dignaris verbum, quod enim nisi et integre crederes et haec quae geris circa nos deo essent placita, iam fuisses extinctus, paucorum tibi in apostasia atque crudelitate aequalium regum facta desideravi reserare, quo possit vox illa tua sepeliri quae dicat: ’Nisi catholica esset fides Arrii, hoc est mea, nisi placitum esset deo, quod illam persequar fidem quam contra nos scripserint apud Niciam, numquam profecto adhuc in imperio florerem.’

Non illorum regum facio mentionem qui a dei notitia fuerunt alieni; de his solis tracto qui in Iudaea noscuntur regnasse. In libro Iudicum invenimus Ierobabelem, filium Iosiae, electum a deo et dictum ei: Vade in fortitudine tua, et salvum facies Israel de manu Madiae.  Nonne ecce mitto te? [Tuom. 6:14] Et infra: Ego ero tecum et percuties Madiam quomodo unum hominem. [Tuom. 6:16]

Quem Madiam loquitur scriptura habuisse multitudinem tamquam arenam maris. At ubi impleta sunt cuncta quae deus Gedeoni promisit, ubi se exaltatum ex humili, locupletatum ex paupere, regem factum vidit ex plebeia conditione, quid statim facit?

Nempe dicit ad populum: Date mihi unusquisque inaurem de praeda sua. [Tuom. 8:24] Qui cum accepisset pondus inaurium aureorum ad mille septingentos siclos praeter bracchialia et torques et operimenta et purpuram, quae super reges Madiam erant, et praeter torques aureas, quae in collo camellorum adversariorum, [Tuom. 8:26] quid dicit fecisse Gedeonem sacra scriptura? Et fecit illa Gedeon in Ephod, et statuit illud in civitate sua Ephrath; et fornicati sunt filii Israel ibi et factum est Gedeoni et domui eius in scandalum. [Tuom. 8:27]

Numquidnam distulit diebus aliquantis et sic hanc est operatus contra deum malignam operam? Numquidnam reminisci potuit, cum haec fuisset adgressus facere, quod dixisset ei deus: Vade, ego ero tecum [Tuom. 6:14, 16]? Ubi est illud, quod secundum praeceptum dei demolierit Baal et lucos eius exciderit et deo obtulerit sacrificium? Ubi est illud, quod dixit ad dei nuntium sibi dicentem: Dominus tecum potens virtute. In me, domine, et si est dominus nobiscum, ut quid adprehenderunt nos omnia mala haec? Et ubi sunt mirabilia eius, quae retulerunt nobis patres nostri dicentes: non ex Aegypto adduxit nos deus? Et nunc sprevit nos et tradidit nos in manu Madiae dominus. [Tuom. 6:12–13]

Käsittelyn perusteella voin nyt tehdä muutamia tarkennuksia käännökseen: (27.2.14)

Käännös

Olet nähnyt hyväksi ilmaista vedota siihen argumenttiin, että jos et ensinnäkin uskoisi täydesti ja lisäksi jos nämä asiat, joita ajat meitä vastaan, eivät olisi Jumalalle mieleen, olisit muka jo joutunut tuhon omaksi. Niinpä olen halunnut tuoda esiin muutamien kuninkaiden tekoja, jotka ovat olleet sinun veroisiasi luopumuksessa ja julmuudessa, Tämän mukaisesti jotta voidaan tukahduttaa tuo sinun äänesi: ”Jos Areioksen usko  – siis minun uskoni – ei olisi katolinen, eikä Jumalaa miellyttäisi että vainoan sitä uskontunnustusta joka meitä vastaan on kirjoitettu Nikeassa, en todellakaan olisi tähän asti kukoistanut hallitsijana.”

En edes mainitse niitä kuninkaita, joille Jumalan tunteminen oli vierasta; käsittelen vain niitä, joiden tiedetään hallinneen Juudeassa. Tuomarien kirjasta löydämme Gideonin, toiselta nimeltään Jerubbaalin, Joasin pojan, jonka Jumala valitsi ja sanoi hänelle: ”Mene käyttäen voimaasi, ja päästä Israel vapaaksi Midianin käsistä; katso, enkö minä lähetä sinua? ... Minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat Midianin kuin kukistaisit yhden ihmisen.” (Tuom. 6:14, 16) Raamatussa sanotaan Midianilla olleen joukkoja kuin meren hiekkaa. Mutta kun kaikki, mitä Jumala lupasi Gideonille, oli täyttynyt, kun hän huomasi tulleensa korotetuksi alhaisuudesta, rikkaaksi köyhästä, kuninkaaksi rahvaan tilasta, mitä hän heti seuraavaksi teki?

No hän tunnetusti sanoi kansalle: ”Antakaa minulle, kukin saaliistaan, kultarengas.” (Tuom. 8:24) Kun Gideon oli saanut ”kultarenkaat, niiden paino oli jopa tuhat seitsemänsataa sekeliä, lukuun ottamatta käsivarsirenkaita, kaulaketjuja, liinavaatteita ja Midianin kuninkaiden purppuravaatteita, ja lukuun ottamatta vihollisten kamelien kultaisia kaulaketjuja” (8:26), mitä Raamattu kertoo hänen tehneen? ”Gideon teki niistä efodin, ja hän sijoitti sen kaupunkiinsa Efratiin [vrt. Vulgata: Ephra; oik. Ofraan]. Israelilaiset alkoivat siellä uskottomiksi, ja se koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen huoneelleen.” (8:27)

Kuinkahan hän viivytteli muutaman päivän ja sitten oli jo tehnyt teki tämän pahan teon Jumalaa vastaan? Pystyiköhän hän kuvittelemaan muistamaan, että kun hän alkaisi alkoi toteuttaa tätä ilkityötä, että Jumala sanoisi oli sanonut hänelle: ”Mene, minä olen sinun kanssasi” (Tuom. 6:14, 16)? Missä on hän, joka Jumalan käskyn mukaisesti hävitti Baalin, hakkasi maahan sen uhrilehdot ja uhrasi Jumalalle? [vrt. Tuom. 6:25–26] Missä on hän se [asenne], joka, kun Jumalan lähettiläs sanoi hänelle: ”Herra kanssasi, sinä mahtava voimassa”, vastasi: ”Voi minua, herra! Jos kerran Herra on meidän kanssamme, kuinka kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat hänen ihmetekonsa, joista isämme meille kertoivat sanoessaan: ’eikö Jumala tuonut meitä pois Egyptistä?’ Nyt Herra on hylännyt meidät ja luovuttanut meidän Midianin käsiin.” (Tuom. 6:12–13)