Hugo Grotius: De jure belli ac pacis

Michiel van Mierevelt, Hugo de Groot,
1631

Hugo Grotius (1583-1645) oli hollantilainen laaja-alainen ajattelija ja toimija: Elinaikanaan, jo hyvin nuorena, hän osallistui keskusteluihin filosofian, teologian, politiikan teorian, oikeustieteen, moraalifilosofian ja koulutuksen aloilla. Hän myös toimi kansallisessa ja kansainvälisessä politiikassa muun muassa lakimiehenä ja diplomaattina. 

Monella muullakin tavalla värikkäästä elämästään huolimatta jälkipolvet muistanevat Grotiuksen parhaiten hänen luonnonoikeutta koskevista kirjoituksistaan. Historian saatossa Tuomas Akvinolaisen (1225–1274), Grotiuksen ja lukuisten muiden näkemysten vuoksi luonnonoikeus on nykyään rikas ja hieman vaikeaselkoinen käsite.

Kääntämäni teksti on Grotiuksen teoksesta De jure belli ac pacis (1646), joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1625. Käännöksenä yli 900 sivua kattava koostuu johdannosta ja kolmesta kirjasta. Johdannossa (Prolegomena) Grotius esittelee ja puolustaa filosofisia sitoumuksiaan. Ensimmäinen kirja – jonka alkua olen kääntänyt – määrittelee sodan käsitteen sekä arvioi sodan oikeutusta ja sitä, ketkä ovat oikeutettuja sodankäyntiin. Toisessa kirjassa Grotius käsittelee sodan syitä, omaisuuden alkuperää ja oikeuksien siirtoa. Kolmannessa kirjassa hän puolestaan arvioi vihollistaistelijoiden kohtelua sodan aikana. Kirjan ensijulkaisun jälkeen Grotius päivitti tekstiä ja saattoi näitä uusia versioita julkaistaviksi.

Väitöskirjani koskee moraalikasvatusta kansainvälisen oikeuden opiskelussa nykypäivänä. Koska en tee varsinaisesti historiallista tutkimusta Grotius yleensä ja De jure belli ac pacis -teos erityisesti eivät lukeudu keskeisiin lähteisiini. Kuitenkin koska Grotiuksen rooli kansainvälisen oikeuden aatehistoriassa on suuri – häntä on jopa kutsuttu modernin kansainvälisen oikeuden perustajaksi – ja koska hän on myös kirjoittanut koulutuksesta, haluan tutustua hänen kirjoituksiin ja elämään. Grotiuksen tekstien lukeminen alkuperäiskielellä on mielekäs lisähaaste varsinkin, koska ainakaan De jure belli ac pacis -teosta ei toistaiseksi ole käännetty suomeksi.

Latinankielinen teksti vuoden 1646 painoksesta on saatavilla tästä. (Teksti alkaa siis C-initiaalista "Contoversiae".) Sama teksti on transkriboituna alla; sen jälkeen suomennos. Suomennoksen lisäksi on saatavilla myös englanninnos.

Caput 1. Quid bellum, quid jus?

I. Controversiae eorum quos nulla juris civilis tenet communio (quales sunt et qui in gentem nondum coierunt et qui inter se diversarum sunt gentium – tum privati, tum reges ipsi – quique par regibus jus obtinent, sive illi optimates sunt sive populi liberi) aut ad belli aut ad pacis tempora pertinent. Sed quia bellum pacis causa suscipitur et nulla est controversia unde non bellum oriri possit, occasione bellici juris quaecunque tales incidere solent controversiae recte tractabuntur; ipsum deinde nos bellum ad pacem, ut finem suum, deducet.

II. De belli ergo jure acturi videndum habemus quid bellum sit de quo quaeritur, quid jus quod quaeritur. Cicero dixit bellum certationem per vim. Sed usus obtinuit, ut non actio, sed status eo nomine indicetur ita, ut sit bellum status per vim certantium, qua tales sunt. Quae generalitas omnia illa bellorum genera comprehendit de quibus agendum deinceps erit – neque enim privatum hic excludo, ut quod re ipsa prius sit publico et haud dubie cum publico communem habeat naturam – quae propterea uno eoque proprio nomine signanda est. Neque huius nominis origo repugnat: est enim ‘bellum’ ex voce veteri ‘duellum’, ut ‘duonus’ quod fuerat factum est ‘bonus’ et ‘duis’ ‘bis’. Duellum autem a duobus dictum simili sensu quo pacem unitatem dicimus. Sic Graecis ex multitudinis significatione πόλεμος veteribus etiam λύη a dissolutione, quomodo et corporis dissolutio δύη. Neque usus vocis laxiorem hanc notionem repudiat. Quod si quando belli nomen publico tantum tribuitur, nihil id nobis obstat, cum certissimum sit, nomen generis saepe speciei praesertim excellentiori peculiariter adhaerescere. Iustitiam in definitione non includo, quia hoc ipsum in hac disputatione quaerimus, sitne aliquod bellum justum et quod bellum justum sit. Distingui autem debet id quod quaeritur ab eo de quo quaeritur.

III. De jure belli cum inscribimus hanc tractationem, primum hoc ipsum intelligimus quod dictum jam est: sitne bellum aliquod justum, et deinde, quid in bello justum sit? Nam jus hic nihil aliud quam quod justum est significat – idque negante magis sensu quam aiente, ut jus sit quod iniustum non est. Est autem iniustum quod naturae societatis ratione utentium repugnat. Sic alteri detrahere sui commodi causa contra naturam esse dicit Cicero atque ita probat, quia si id fiat, societas hominum et communitas evertatur necesse sit. Hominem homini insidiari nefas esse evincit Florentinus, quia cognationem quandam inter nos constituerit natura. Seneca: ut omnia inter se membra consentiunt, quia singula servari totius interest; ita homines singulis parcent, quia ad coetum geniti sumus; salva enim esse societas nisi amore et custodia partium non potest. Sicut autem societas alia est sine inaequalitate, ut inter fratres, cives, amicos, foederatos, alia inaequalis, καθ’ ὑπεροχὴν Aristoteli, ut inter patrem et liberos, dominun et servum, regem et subditos, Deum et homines, ita justum aliud est ex aequo inter se viventium, aliud eius qui regit et qui regitur, qua tales sunt. Quorum hoc jus rectorium, illud aequatorium recte, ni fallor, vocabimus.

Suomennos

Sodan ja rauhan oikeudesta

Ensimmäinen kirja, luku 1: Mitä on sota? Mitä on rauha?

I. Niiden, joita ei pidä yhdessä kansallinen laki, väliset kiistat liittyvät joko sodan tai rauhan aikaan. Kiistoja voi syntyä niiden välillä, jotka eivät vielä ole muodostaneet kansallisvaltiota, ja niiden, jotka kuuluvat eri kansallisvaltioihin – sekä yksityishenkilöiden että kuninkaiden välillä. Samoin kiistoja voi syntyä niiden välillä, joilla on samat oikeudet kuin kuninkailla – kuulukoot he aristokraattiin tai olkoot he vapaita kansoja.

Kuitenkin sotaan ryhdytään rauhan saavuttamiseksi, eikä ole kiistaa, minkä vuoksi sota ei voisi syttyä. […] Sota viimeisenä päämääränään on johtaa meidät rauhaan.

II. Kun ryhdymme käsittelemään sodan oikeutta, meidän täytyy tarkastella, mitä ovat sota ja oikeus, joita tutkimme. Cicero sanoo sodan olevan voimalla kilvoittelua. Mutta on yleistynyt käsitys, jonka mukaan sota käsite ei tarkoita toimintaa vaan tilaa. Niinpä sota on voimalla kilvoittelevien välinen tila. Tämä yleismääritelmä käsittää kaikki ne sodat, joita käsitellään tästä eteenpäin. En näin rajaa pois yksityisten välistä sotaa, joka on julkista sotaa vanhempi ja joka kiistatta on julkisen sodan kanssa saman luontoinen. Niinpä molempia pitäisi kutsua samalla nimellä. Eikä sanan alkuperä ole yhteensopimaton sen käytön kanssa. Nimittäin ’bellum’ (’sota’) johtuu vanhasta sanasta ’duellum’ (’kaksintaistelu’) kuten ’bonus’ johtuu vanhasta sanasta ’duonus’ (’’) ja ’bis’ (’kahdesti’) sanasta ’duis’. Lisäksi sana ’duellum’ käsittää sanan ’duo’, mikä rinnastuu siihen, että kutsumme rauhaa unioniksi (unitas). Samalla tavoin kreikkalaiset johtivat sotaa tarkoittavan sanan moninaisuutta tarkoittavasta sanasta. He myös johtivat sanan osajoukko sotaa tarkoittavasta sanasta, joka sisältää ajatuksen hajoamisesta aivan kuin sana ruumiin hajoaminen viittaa sanaan tuska. Eikä käyttö ole ristiriidassa tämän sanan laajemman merkityksen kanssa. Vaikka sana sota viittaa joskus julkiseen sotaan, ei tämä torju näkemystämme, sillä on täysin varmaa, että suvun nimeä käytetään erityisellä tavalla viittaamaan lajin nimeen, etenkin lajiin, joka on kuuluisampi. En sisällytä oikeamielisyyttä määritelmääni, koska tätä selvitämme tässä tutkimuksessa, eli onko olemassa oikeudenmukaista sotaa ja millainen on oikeudenmukainen sota. Tutkimuksen kohde täytyy erottaa päämäärästä, jota kohti tutkimus pyrkii.

Kun annamme tälle tutkimukselle nimeksi ’Sodan oikeus’, ymmärrämme tällä ensinnäkin, kuten on jo todettu, kysymyksiä ’Voiko mikään sota olla oikeutettu?’ ja ’Mikä on oikeutettua sodassa?’. Oikeus tässä ei näet tarkoita muuta kuin mikä oikeamielistä (oikeudenmukaista), ja tämä myös on ymmärrettävä pikemmin vastakohtaisesti kuin puoltavasti siten, että oikeamielistä on se, mikä ei ole väärämielistä (epäoikeudenmukaista). Väärämielistä on se, mikä ei sovi yhteen sen kanssa, mikä on luonnollista järjellisten olentojen yhteisölle. Niinpä toiselta riistäminen oman hyödyn tavoittelemiseksi on Ciceron mukaan luonnonvastaista. Tämän hän todistaa esittämällä, että ihmisyhteisö ja yhteinen hyvä välttämättä tuhoutuisivat tällaisen toiminnan seurauksena. Florentinus osoittaa, että ihminen ei saa vaania toista, koska luonto on luonut välillemme veriheimolaisuuden. Senecan mukaan ’Samoin kuin kaikki ruumiinosat ovat yhteisymmärryksessä, koska jokaisen säilyminen edistää kokonaisuuden hyvinvointia, myös ihmiset pidättäytyvät vahingoittamasta toisiaan, sillä olemme syntyneet elämän yhteisöön. Nimittäin yhteiskunta ei voi säilyä ilman rakkautta ja sen osien suojelua.’. Lisäksi aivan kuten on eräs tasa-arvoinen yhteisöllinen suhde – kuten suhteet veljien, kansalaisten, ystävien ja liittolaisten välillä – ja toinen epätasa-arvoinen suhde, Aristoteleen mukaan kaikkein tärkein, – kuten isän ja lasten, isännän ja orjan, kuninkaan ja alamaisten, sekä Jumalan ja ihmisen välillä – samoin on eräs käsitys oikeudesta tasa-arvoisten välisessä suhteessa ja toinen käsitys, joka koskee hallitsijaa ja hallintoalamaista, huomioiden heidän erilaiset asemansa. Jos en erehdy, jälkimmäistä kutsumme hallinto-oikeudeksi ja ensimmäistä tasa-arvoisten oikeudeksi.  

Sanastoa:

controverisae, ae f. = riita, kiista

teneo, tenui, tentum = pitää

communio, onis f. = yhteisyys

coierunt = ?

obtineo, tinui = pitää hallussa, vallassaan

optimas, atis = parhaimmisto, aristokratia

suscipio, cepi, ceptum = turvata

orior, ortus = nousta

talis, e = sellainen

incido, cidi = sattua

tracto = käsitellä, pohtia

acturi = ?

ius, iuris = oikeus, oikeussääntö, laki

quaero, quaesivi, queasivitum = etsiä, tutkia

certatio, onis f. = kilvoittelu

vis, vim, vi, vires f. = voima

actio, onis f. = toimittaminen

indico I. = kutsua, ilmaista

ago, egi, actum III. = keskustella, käsitellä

prior, us = aikaisempi

propter = vuoksi

signo, I. = ilmaista, merkitä

hujus = käyttö

origo, inis f. = alkuperä

repugno I. = olla ristiriidassa

laxus = laaja, tilava

tribuo, ui, utum III. = antaa

Iustitia, ae f. = oikeamielisyys

disputatio, onis = (tieteellinen) esitys, väittely

aliqui, qua, quod = jokin

inscribo, scripsi, scriptum III. = nimittää

magis = pikemmin

ajente = ?

autem = lisäksi; näet; sitä vastoin

sic = täten, niinpä

detraho, traxi, tractum III. = riistää

commodo = hyötyä

insidior I. = väijyä, vehkeillä

cognatus = veriheimolainen

parco, peperci III = säilyä

salvus = terveys, hyvinvointi

Tuomas Tiittalan puolesta