Aurelius Augustinus: De Trinitate (Kolminaisuudesta)

Sandro Botticelli, n. 1480, Augustinus,
Ognissanti, Firenze

Augustinus kirjoitti tämän teoksen 399–421 (?) vuosien aikana. Siinä hän puolustaa Nikean uskontunnustusta sen saamaa kritiikkiä vastaan. Käsiteltävässä kohdassa on kuvausta Jumalan persoonien suhteesta.

Itse käytän ensimmäistä tekstipätkää kandityössäni Augustinuksen rakkauden teologian analyysiin; fides caritate formata. 

Alla on kaksi tekstikatkelmaa. Niistä ensimmäinen ehditään varmasti lukea, jälkimmäistä ainakin aloittaa. Ensimmäisessä on mukana suomennos ja kommentaari, jälkimmäisessä englanninkielinen käännös.

XV kirja, XVIII luku, 32

Nullum est isto dei dono excellentius.

Solum est quod dividit inter filios regni aeterni et filos perditionis aeternae.

Dantur et alia per spiritum munera, sed sine caritate nihil prosunt.

Nisi ergo tantum impertiatur cuique spiritus sanctus ut eum dei et proximi faciat amatorem,

a sinistra non transfertur ad dextram.

Nec spiritus proprie dicitur donum nisi propter dilectionem quam qui non habuerit si linquis

hominum loquatur et angelorum, sonans aeramentum est et cymbalum tinniens; et si habuerit

prophetiam et scierit omnia sacramenta et omnem scientiam et habuerit omnem fidem ita ut

montes transferat, nihil est; et si distribuerit omnem substantiam suam et si tradiderit corpus

suum ut ardeat, nihil ei prodest. 

Quantum ergo bonum est sine quo ad aeternam uitam neminem bona tanta perducunt?

Ipsa vero dilectio sive caritas (nam unius rei est nomen utrumque), si habeat eam qui non loquitur

linguis nec habet prophetiam nec omnia scit sacramenta omnemque scientiam nec distribuit

omnia sua pauperibus uel non habendo quod distribuat uel aliqua necessitate prohibitus, nec

tradit corpus suum ut ardeat si talis passionis nulla temptation est, perducit ad regnum ita ut

ipsam fidem non faciat utilem nisi caritas.

Sine caritate quippe fides potest quidem esse sed non et prodesse.

Propter quod et apostolus Paulus: In Christo, inquit, Iesu neque circumcisio aliquid ualet neque

praeputium, sed fides quae perdilectionem operatur, sic eam discernens ab ea fide qua et

daemons credunt et contremescunt.

Dilectio igitur quae ex deo est et deus est proprie spiritus sanctus est per quem diffunditur in

cordibus nostris dei caritas per quam nos tota inhabitet trinitas.

Quocirca rectissime spiritus sanctus, cum sit deus, vocatur etiam donum dei.

Quod donum proprie quid nisi caritas intellegenda est quae perducit ad deum et sine qua

quodlibet aliud dei donum non perducit ad deum?

Käännös

Mikään ei ole erinomaisempi kuin tuo Jumalan lahja.

Vain tämä on se, joka erottaa ikuisen valtakunnan lapset ikuisen kadotuksen lapsista.

Myös hengen kautta lahjoitetaan muut lahjat, mutta ilman rakkautta ne eivät hyödytä mitään.

Ellei siis Pyhää Henkeä jaettaisi jokaiselle niin paljon kuin jaetaan, jotta hänet saava tehtäisiin sellaiseksi, joka rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä, ei häntä siirrettäisi kadotuksesta pelastukseen (ei häntä siirrettäisi vasemmalta oikealle).

Eikä henkeä kutsuta lahjaksi paitsi rakkauden tähden. Hän, joka ei omistaisi sitä lahjaa, vaikka

puhuisi ihmisten ja enkelien kielillä, olisi vain helisevä vaski tai kilisevä symbaali ja vaikka hän

omaisi profetoimisen lahjan ja tietäisi kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja omaisi täyden uskon

niin, että hän siirtäisi vuoria, ei se mitään olisi; ja vaikka hän jakelisi kaiken omaisuutensa

(olemuksensa) ja vaikka hän luovuttaisi ruumiinsa poltettavaksi (vaikka palamaan), ei se

hyödyttäisi häntä mitenkään.

Siispä kuinka suuri tämä hyvä onkaan jota ilman, vaikka ihmisellä olisi paljon muita hyviä asioita, se ei kykene johdattamaan ketään ikuiseen elämään.

Jos joku ei puhu kielillä, eikä omaa profetoimisen lahjaa, eikä kaikkea tiedonsalaisuuksia ja kaikkea tietoa, eikä hän jakele kaikkea omaansa köyhille, koska joko hän ei omista omaisuutta jota jaella tai se on häneltä estetty, eikä hän luovuta ruumistansa poltettavaksi, jos sellainen kärsimyksen koe ei ole mitään, mutta yksin kiintymys tai rakkaus (näet tällä yhdelle asialle on molemmat nimenä), vaikka hän omaisi sitä, johtaa valtakuntaan siten, että usko yksin ei aiheuttaisi hyötyä ilman rakkautta.

Ilman rakkautta usko todella voi tosin olla olemassa mutta se vaan ei voi hyödyttää.

Jonka vuoksi myös apostoli Paavali sanoo: Kristuksessa Jeesuksessa ei ympärileikkaus ja ympärileikkaamattomuus (ei-ympärileikkauksellisuus) vaikuta jotakin, vaan usko joka rakkauden

kautta työskentelee. Siten rakkaus erottaa sen siltä uskolta, jolla myös riivaajat uskovat ja vavahtavat.

Siis rakkaus, joka on Jumalasta ja Jumala on erityisesti Pyhä Henki, on se, jonka läpi Jumalan

rakkaus vuodatetaan sydämissämme ja jonka kautta koko kolminaisuus asuu meissä.

Sen tähden Pyhää Henkeä, vaikka hän onkin Jumala, mitä suorimmin vieläpä kutsutaan Jumalan

lahjaksi.

Millainen lahja jokin oikeastaan on, ellei ymmärrettävä rakkaus ole se, joka johdattaa Jumalan luo,

mutta jota ilman mikä tahansa muu Jumalan lahja ei johdata Jumalan luo.

Sanastoa

aeramentum – kupari (?), (jonkinlainen soitin)

apostolus - apostoli

caritas – rakkaus

circumcisio – ympärileikkaus

contramescere – vavahtaa

cymbalum - symbaali

dilectio – kiintymys, rakkaus

dividire, III - erottaa, jakaa

donum - lahja

excellens – erinomainen

impertire IV – jakaa, suoda

inquam, inquis, inquit… - (vaillinainen verbi) sanoa, lausua

muneri dare – lahjoittaa

praeputium - ympärileikattu

perdition – kadotus

prodesse- auttaa, hyödyttää

prophetia – profetoimisen kyky/lahja

proximi (pt) – sukulaiset

proximus – lähimmäinen

quilibet, quaelibet, quidlibet/quodlibet – kuka tahansa, mikä tahansa

rectus - suora

sonans – kaikuva, sointuva; tässä helisevä

spiritus sanctus – Pyhä Henki

substantia – olemus, tässä: omaisuus

temptatio – koe, kiusaus

tinnire IV – helistä, kilistä

XIII kirja, XX luku, 26

Placuit quippe uelut gradatim ascendentibus in utraque requirere apud interiorem hominem quandam sui cuiusque generis trinitatem sicut prius apud exteriorem quaesiuimus ut ad illam trinitatem quae deus est pro nostro modulo, si tamen uel hoc possumus, saltem in aenigmate et per speculum contuendam exercitatiore in his inferioribus rebus mente ueniamus. Huius igitur uerba fidei quisquis in solis uocibus memoriae commendauerit nesciens quid significent (sicut solent qui graece nesciunt uerba graeca tenere memoriter, uel latina similiter uel cuiusque alterius linguae, qui eius ignari sunt), nonne habent quandam in suo animo trinitatem quia et in memoria sunt illi uerborum soni etiam quando inde non cogitat, et inde formatur acies recordationis eius quando de his cogitat, et uoluntas recordantis atque cogitantis utrumque coniungit? Nullo modo tamen dixerimus istum cum hoc agit secundum trinitatem interioris hominis agere sed potius exterioris quia id solum meminit et quando uult quantum uult intuetur quod ad sensum corporis pertinet qui uocatur auditus, nec aliud quam corporalium rerum, id est sonorum, tali cogitatione imagines uersat. Si autem quod uerba illa significant teneat et recolat, iam quidem aliquid interioris hominis agit, sed nondum dicendus uel putandus est uiuere secundum interioris hominis trinitatem si ea non diligit quae ibi praedicantur, praecipiuntur, promittuntur. Potest enim etiam ad hoc tenere atque cogitare ut falsa esse existimans conetur etiam redarguere. Voluntas ergo illa quae ibi coniungit ea quae memoria tenebantur et ea quae inde in acie cogitationis impressa sunt implet quidem aliquam trinitatem cum ipsa sit tertia, sed non secundum eam uiuitur quando illa quae cogitantur uelut falsa non placent. Cum autem uera esse creduntur et quae ibi diligenda sunt diliguntur, iam secundum trinitatem interioris hominis uiuitur; secundum hoc enim uiuit quisque quod diligit. Quomodo autem diligantur quae nesciuntur sed tantum creduntur? Iam quaestio ista tractata est in superioribus libris, et inuentum neminem diligere quod penitus ignorat; ex his autem quae nota sunt diligi quando diligi dicuntur ignota. (TheLatinLibrary)

Käännös

For we wished to ascend, as it were, by steps, and to seek in the inner man, both in knowledge and in wisdom, a sort of trinity of its own special kind, such as we sought before in the outer man; in order that we may come, with a mind more practised in these lower things, to the contemplation of that Trinity which is God, according to our little measure, if indeed, we can even do this, at least in a riddle and as through a glass. If, then, any one have committed to memory the words of this faith in their sounds alone, not knowing what they mean, as they commonly who do not know Greek hold in memory Greek words, or similarly Latin ones, or those of any other language of which they are ignorant, has not he a sort of trinity in his mind? because, first, those sounds of words are in his memory, even when he does not think thereupon; and next, the mental vision (acies) of his act of recollection is formed thence when he conceives of them; and next, the will of him who remembers and thinks unites both. Yet we should by no means say that the man in so doing busies himself with a trinity of the interior man, but rather of the exterior; because he remembers, and when he wills, contemplates as much as he wills, that alone which belongs to the sense of the body, which is called hearing. Nor in such an act of thought does he do anything else than deal with images of corporeal things, that is, of sounds. But if he holds and recollects what those words signify, now indeed something of the inner man is brought into action; not yet, however, ought he to be said or thought to live according to a trinity of the inner man, if he does not love those things which are there declared, enjoined, promised. For it is possible for him also to hold and conceive these things, supposing them to be false, in order that he may endeavor to disprove them. Therefore that will, which in this case unites those things which are held in the memory with those things which are thence impressed on the mind’s eye in conception, completes, indeed, some kind of trinity, since itself is a third added to two others; but the man does not live according to this, when those things which are conceived are taken to be false, and are not accepted. But when those things are believed to be true, and those things which therein ought to be loved, are loved, then at last the man does live according to a trinity of the inner man; for every one lives according to that which he loves. But how can things be loved which are not known, but only believed? This question has been already treated of in former books; and we found, that no one loves what he is wholly ignorant of, but that when things not known are said to be loved, they are loved from those things which are known. (A Select Library of the Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church. Vol. III St. Augustin on the Holy Trinity, Doctrinal Treatises, Moral Treatises, ed. Philip Schaff, LL.D. Buffalo: The Christian Literature Co., 1887)

Ilpo Karin puolesta