Tekstini on nimeltään De affectibus
eli Mielenliikutuksista (Leibniz, Sämtliche Schriften und Briefe, Reihe
IV: Philosophischen Schriften IV, Teil B, s. 1410-1441). Sitä ei ole
tarkoitettu julkaistavaksi, vaan se on pöytälaatikkoon kirjoitettu luonnos,
jossa Leibniz yritti kartoittaa mielipiteitään mielenliikutuksista tai
passioista tai affekteista. Tähän aikaan hän oli kiinnostunut aiheesta,
luettuaan Descartesin Sielun passiot
(1649) ja toisaalta Spinozan jälkeenjääneet teokset (erityisesti Etiikan).
Vaikka tekstiä ei julkaistu, se on kiinnostava kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ainoa systemaattisempi Leibnizin teksti koskien tunteita ja toiseksi sen loppuosassa hän hahmottelee mielenfilosofiaa, jonka pääpiirteet tulevat säilymään hänen myöhemmässä tuotannossaan.
Leibnizin teosten toimittajat ovat jakaneet tekstin eri osioihin, ja tässä mukana ovat osiot A ja B. Niissä Leibniz viittaa joissakin kohdin Descartesin teokseen eikä ole aivan selvää missä määrin nämä määritelmät ovat suoraan sieltä ja mitkä ovat Leibnizin vaihtoehtoisia muotoiluja. Joka tapauksessa osiot kuvaavat hyvin tekstiä – se on lähinnä kokoelma määrittelyjä, joiden kautta Leibniz rakentaa esitystä siitä, miten mieli toimii ja miten tunteet sen toimintaan vaikuttavat.
Näissä osioissa ei vielä päästä pitkälle Leibnizin omaan teoriaan, mutta ne ovat kiinnostavia yhtä kaikki, vaikkeivat aina helposti ymmärrettäviä. Yksi L:lle tyypillinen piirre näkyy kuitenkin jo näistä määrittelyistä. Tekemättä asiasta mitään numeroa hän puhuu aktiosta ja passiosta vain mielen kontekstissa tuomatta ruumista mukaan Descartesin lailla. Kyse on tässä mielen toiminnasta ja sen eri toimintojen määrittelystä. Keskeinen kohta on sektio B:n ensimmäinen lause: ” Mielenliikutus on sielun toimintaa, jonka alkuperä on sen hyvää ja pahaa koskevissa ajatuksissa.” Leibnizin ajatus on se, että mielihyvä tai mielipaha laittaa liikkeelle prosessin, joka etenee enemmän tai vähemmän automaattisesti mielessä. Tämä oppi on pitkälti velkaa Thomas Hobbesille.
Vaikka tekstiä ei julkaistu, se on kiinnostava kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ainoa systemaattisempi Leibnizin teksti koskien tunteita ja toiseksi sen loppuosassa hän hahmottelee mielenfilosofiaa, jonka pääpiirteet tulevat säilymään hänen myöhemmässä tuotannossaan.
Leibnizin teosten toimittajat ovat jakaneet tekstin eri osioihin, ja tässä mukana ovat osiot A ja B. Niissä Leibniz viittaa joissakin kohdin Descartesin teokseen eikä ole aivan selvää missä määrin nämä määritelmät ovat suoraan sieltä ja mitkä ovat Leibnizin vaihtoehtoisia muotoiluja. Joka tapauksessa osiot kuvaavat hyvin tekstiä – se on lähinnä kokoelma määrittelyjä, joiden kautta Leibniz rakentaa esitystä siitä, miten mieli toimii ja miten tunteet sen toimintaan vaikuttavat.
Näissä osioissa ei vielä päästä pitkälle Leibnizin omaan teoriaan, mutta ne ovat kiinnostavia yhtä kaikki, vaikkeivat aina helposti ymmärrettäviä. Yksi L:lle tyypillinen piirre näkyy kuitenkin jo näistä määrittelyistä. Tekemättä asiasta mitään numeroa hän puhuu aktiosta ja passiosta vain mielen kontekstissa tuomatta ruumista mukaan Descartesin lailla. Kyse on tässä mielen toiminnasta ja sen eri toimintojen määrittelystä. Keskeinen kohta on sektio B:n ensimmäinen lause: ” Mielenliikutus on sielun toimintaa, jonka alkuperä on sen hyvää ja pahaa koskevissa ajatuksissa.” Leibnizin ajatus on se, että mielihyvä tai mielipaha laittaa liikkeelle prosessin, joka etenee enemmän tai vähemmän automaattisesti mielessä. Tämä oppi on pitkälti velkaa Thomas Hobbesille.
Huomautukset
[A]
Sanastoa
Olen erottanut cogitation tiedoksi ja conscientian tietoisuudeksi (=tiedoksi itsestä).
actio on sikäli hankala, että joskus se käännetään vain aktioksi ja joskus toiminnaksi. Olen tässä säilyttänyt aktio, koska mukana on läheisesti vastakohta eli passio. Passiota on hankala kääntää toiminnan vastakohdaksi.
aggregatum= kasauma, siis yhteenliittymä (esim. substanssien kasauma)
potentia. Olen kääntänyt kyvyksi. Muitakin vaihtoehtoja olisi (esim. mahti, mutta tässä puhutaan ihmisestä ja mahti liittyy filosofisissa yhteyksissä usein Jumalaan).
debeo(3) = estää
ad extra=ulkoinen
Sententia=ajatus, käännän kuitenkin arvostelma, koska se ajatuksena johtaa johonkin, siinä on siis jokin arvotus
conatus=pyrkimys; tätä käytetään toisinaan myös filosofisena teknisenä terminä (esim. Hobbes, Spinoza), mutta tässä se on neutraali dispositio.
voluntas=tahtomus eli tahdon akti
intellectio=ymmärrys, järjen toiminta
imaginatio=kuvittelukyky, mielikuvitus, kuvittelu
affectus=mielenliikutus, erityisesti Spinozan kääntämisen yhteydessä on käytetty sanaa affekti, joka lienee ok sekin. Tarkoittaa sinänsä samaa kuin tunne, mutta on kuitenkin tekninen termi. Descartesin filosofiassa käytetään sanaa passio.
Hankaluuksia
- Ensimmäinen lause on vaikea ymmärtää. Oliskohan se niin, että kun tietoisuus itsestäni (omasta konstituutiostani) synnyttää toimintaa eli aktiota.
- Tuntuu ehkä oudolta sanoa, että ymmärrys on mielen passio. Tässä tarkoitetaan kuitenkin intellektuaalista passiota, intohimoista pyrkimystä ymmärtää. Tähän liittyy myös se, että ymmärryksen jälkeen seuraa muutos. Siten ulkoiset asiat vaikuttavat tietoomme ja tämän asian sulattamminen on ymmärrystä eli ymmärryksessä tulemme vaikutetuksi.
- ” Ei ole kovin merkillistä, että mielen reaktio syihin on tahtomus, sillä se joka on taipuvainen johonkin, kärsii.” Tämä ei tee kovinkaan paljon järkeä. Ratkaiseva on kai tuo agit – quicquid agit, patitur. Agit voisi olla johtaa, olla liikkeellä, mutta tahto on Leibnizilla pysyvä taipumus hyvään. Ensin ajattelin, että kyse on toiminnan kohteena olemisesta (sillä sen L. määrittelee muualla passioksi eli kärsimiseksi), mutta ago ei taida taipua tuohon. Ehkä ago voisi tässä olla hallita? Sillä se, jota jokin hallitsee, kärsii (siis kokee passion)?
- Ensimmäinen lause on vaikea ymmärtää. Oliskohan se niin, että kun tietoisuus itsestäni (omasta konstituutiostani) synnyttää toimintaa eli aktiota.
- Tuntuu ehkä oudolta sanoa, että ymmärrys on mielen passio. Tässä tarkoitetaan kuitenkin intellektuaalista passiota, intohimoista pyrkimystä ymmärtää. Tähän liittyy myös se, että ymmärryksen jälkeen seuraa muutos. Siten ulkoiset asiat vaikuttavat tietoomme ja tämän asian sulattamminen on ymmärrystä eli ymmärryksessä tulemme vaikutetuksi.
- ” Ei ole kovin merkillistä, että mielen reaktio syihin on tahtomus, sillä se joka on taipuvainen johonkin, kärsii.” Tämä ei tee kovinkaan paljon järkeä. Ratkaiseva on kai tuo agit – quicquid agit, patitur. Agit voisi olla johtaa, olla liikkeellä, mutta tahto on Leibnizilla pysyvä taipumus hyvään. Ensin ajattelin, että kyse on toiminnan kohteena olemisesta (sillä sen L. määrittelee muualla passioksi eli kärsimiseksi), mutta ago ei taida taipua tuohon. Ehkä ago voisi tässä olla hallita? Sillä se, jota jokin hallitsee, kärsii (siis kokee passion)?
[B]
Sanastoa
concipio (3)=käsittäminen
metus=huoli, pelko
consideratio=mietiskely, arvostelma; käytin arvostelmaa kun kyseessä on kuitenkin objektia koskeva sielun toiminta; tämä voisi olla myös ihmetys (ottaen huomioon kartesiolaisen viitekehyksen ja koska kyse on objektin uutuuden tutkimisesta).
existimatio=arvio (mielipide, arvostelma, tuomio)
attentior=suora
attentio=huomio, tarkkaavaisuus, valppaus
neglectio=olla välittämättä, ohittaa (ihminen)
magnanimitas=suurisieluisuus, ylevyys
abjectio=alhaisuus, matalamielisyys
Hankaluuksia
-
” Käsittämiseksi
sanotaan samankaltaisten mielipiteidemme ajatuksia. ?” Concipere dicimur quod
simile opinamur cogitationi nostrae”. Jokin tässä tökkii, lause ei tee oikein
järkeä. Jos opinio kääntä arveluksi, se voisi ehkä toimia eli käsittäminen on
yhdistää eri arvelut, mutta… tämä
heijastuu myös seuraavaan lauseeseen.
-
” Kun aktion alkuperä on kerran yhdistetty, heti
seuraa uudelleen yhteenlittymä+) [?]” Mitähän tämä tarkoittaa? ”principium de
actionibus semel junctis, mox rursus jungendis”
Voisiko olla että kun syyt tiedetään, ne voidaan myöhemmin johtaa toisistaan?
Voisiko olla että kun syyt tiedetään, ne voidaan myöhemmin johtaa toisistaan?
-
Tätä lausetta (ja sitä edeltävää) en oikein
ymmärtänyt: ”cum id quaeritur an imposterum sit cogitandum” Arvostelma on
tietoa kun sitä tulevaisuudessa pohditaan?
Alkuteksti
Alkuteksti on saatavissa seuraavasta osoitteesta: http://www.uni-muenster.de/Leibniz/DatenVI4/VI4b1.pdf Käsiteltävät kohdat löytyvät alkuperäisen teoksen sivuilta 1411-1414, jotka saa tulostettua myös suoraan tästä.
Alkuteksti on saatavissa seuraavasta osoitteesta: http://www.uni-muenster.de/Leibniz/DatenVI4/VI4b1.pdf Käsiteltävät kohdat löytyvät alkuperäisen teoksen sivuilta 1411-1414, jotka saa tulostettua myös suoraan tästä.
Alustava käännös (MR)
Gottfried Wilhelm
Leibniz: Mielenliikutuksista (De affectibus, 10. 4. 1679; A VI, 4, n. 269, 1411-1441)
[A]
[A]
Mieli on sellainen, että kun joku on tietoinen,
se on itsessään aktiota [actio] sellaisesta mikä minussa on [qualis in me est].?
Tietäminen on mielen tila, jonka välittömin syy on tietoisuus.
Aktio on tila, joka on muutoksen välitön syy.
Passio on tila, jossa muutos on välitön vaikutus.
Muutos on kahden vastakkaisen tilan kasauma.
Voima tai kyky on tila, josta seuraa aktio, ellei jokin toinen seuraava syy estä sitä.
Käsitys tai kuvittelu on tietoa, josta ei seuraa mitään ulkoista aktiota.
Tietäminen on mielen tila, jonka välittömin syy on tietoisuus.
Aktio on tila, joka on muutoksen välitön syy.
Passio on tila, jossa muutos on välitön vaikutus.
Muutos on kahden vastakkaisen tilan kasauma.
Voima tai kyky on tila, josta seuraa aktio, ellei jokin toinen seuraava syy estä sitä.
Käsitys tai kuvittelu on tietoa, josta ei seuraa mitään ulkoista aktiota.
Arvostelma on tietoa, josta seuraa pyrkimys vaikuttaa ulkoiseen.
Tahtomus on pyrkimys vaikuttaa ulkoisiin asioihin tiedon perusteella.
Tahtomus on mielen aktio. Aktio on muutoksen syy.
Ymmärrys on mielen passio. Passio on se, jossa tapahtuu muutos.
Kuvittelukyky on yksinkertaista ymmärtämistä.
Ajatus on ymmärtämistä josta seuraa tahtomus eli kuvittelu tai käsitys on yksinkertaista ymmärtämistä.
Ajatus on yksinkertaisten ymmärtämisten ja niiden syiden ymmärtämisten kasauma.
Tahtomus on pyrkimys vaikuttaa ulkoisiin asioihin tiedon perusteella.
Tahtomus on mielen aktio. Aktio on muutoksen syy.
Ymmärrys on mielen passio. Passio on se, jossa tapahtuu muutos.
Kuvittelukyky on yksinkertaista ymmärtämistä.
Ajatus on ymmärtämistä josta seuraa tahtomus eli kuvittelu tai käsitys on yksinkertaista ymmärtämistä.
Ajatus on yksinkertaisten ymmärtämisten ja niiden syiden ymmärtämisten kasauma.
Ei ole kovin merkillistä, että mielen reaktio syihin on tahtomus, sillä se joka on taipuvainen
johonkin, kärsii. [?]
Mielihyvää ei ole tarpeen määritellä.
Mielihyvää ei ole tarpeen määritellä.
Mielihyvä on havainto, joka edistää tämänhetkistä aktiota.
Suru on vastakkainen mielihyvälle eli havainto, joka estää tämänhetkistä
aktiota. Sillä vastakkainen liike on pidättämistä.
Tahto on pyrkimys, joka seuraa tämänhetkisiä näkemyksiämme hyvästä ja pahasta.
Hyvä on se, joka myötävaikuttaa mielihyvään.
Paha on se, joka myötavaikuttaa suruun.
Pyrkimys on liikkeen alku.
Aktio on asiantila, josta kaikenlainen tämänhetkinen muutos voidaan palauttaa järkeen, jolloin sitä sanotaan syyksi.
Paha on se, joka myötavaikuttaa suruun.
Pyrkimys on liikkeen alku.
Aktio on asiantila, josta kaikenlainen tämänhetkinen muutos voidaan palauttaa järkeen, jolloin sitä sanotaan syyksi.
Passio on asiantila, joka seuraa nykyisestä muutoksesta, jolloin sitä sanotaan muutoksen subjektiksi tai syyn objektiksi.
[B]
[B]
Mielenliikutus on sielun toimintaa, jonka alkuperä on sen hyvää ja pahaa koskevissa
ajatuksissa.
Sielun toiminta on taipumus ajatella jotakin toista paremmaksi toiseen nähden [suosia jotakin, eng. prefer]?
Sielun toiminta on taipumus ajatella jotakin toista paremmaksi toiseen nähden [suosia jotakin, eng. prefer]?
Taipumus on toimimisen helppoutta.
Helppous on sitä mitä vähimmin vaaditaan useita samanlaisia ja yhtäläisiä
vaihtoehtoja.
Vaadittava on sitä mitä ilman ei voida olla.
Vaadittava on sitä mitä ilman ei voida olla.
Käsittämiseksi sanotaan samankaltaisten mielipiteidemme ajatuksia ?
Sen havaitseminen, että tiedämme tämänhetkiset samankaltaiset mielipiteemme ja niiden syyt on todennäköisyyttä.[1] ?
Muistaminen on havaintoihinsa luottamista.
Odottaminen on luottamista siihen, että tulee havaituksi. Mutta tässä ääni ei ole riittävä vastaus [?]
Tieto on tosi ajatus.[2]
Tosi ajatus on sellainen, joka voidaan purkaa ajatuksiin, joita voidaan koetella ja joita on mahdoton purkaa muihin ajatuksiin. (+ sellaisia ajatuksia ovat ne, joiden perusteena on ristiriidan periaate, tässä tapauksessa havainnot, joista olemme tietoisia+).
Nälkä, jano, kipu vai passiot? Emme näe, mistä johtuu joku syy.
Jos kuvilla, jotka havaitsemme on monia samankaltaisuuksia senkaltaisen asioiden kanssa, jotka olemme aiemmin kokeneet rikkomuksina, ne aiheuttavat sielussa pelkoa. Jos olemme tottuneet puolustautumaan näitä asioita vastaan, siitä seuraa rohkeus. Jos taas olemme tottuneet pakenemaan, seuraa hätä [kohta 36].[3] (+ Mutta mistä alkaa teko? Kun aktion alkuperä on kerran yhdistetty, heti seuraa uudelleen yhteenlittymä+) [?]
Arvostelma [ihmetys/ihmettely?] on sielun toimintaa koskien yksittäisen objektin uutuuden tutkimista [kohta 70].
Arvio on arvostelma siitä, onko asiaa pidettävä itsessään arvokkaana [kohta 54].
Välinpitämättömyys on arvostelma siitä, että asiaa ei ole itsessään pidettävä arvokkaana, aivan kuin sanottaisiin jäähyväiset [kohta 54].
Arvostelman nähdään olevan kaikkea tietoa kun sitä tulevaisuudessa pohditaan ja kyseenalaistetaan? [cum id quaeritur an imposterum sit cogitandum]. Mutta arvostelma on sielun huomion kiinnittäminen tarkastelun kohteena olevaan asiaan. Sielun huomio kiinnittyy joko keksimiseen tai oikeuttamiseen. Suuttumus, pelko jne.valtaavat sielun, mutta niitä ei mietitä.
Mietiskelyn kautta pyritään totuuteen.
Kunnia on henkilökohtaista mainetta. Halveksinta on olla välittämättä henkilöstä.
Ylevämielisyys tai ylpeys seuraa kunniasta. Nöyryys tai alhaisuus seuraa halveksinnasta [kohta 54].
(Kunnioitus) omistautuminen [kohta 83] nähdään olevan sielussa, jolle tunnusomaisia ovat kunnia ja sivistys.
Mielenliikutukset nähdään suurina mielipiteinä [uskomuksia? opinio]. Maine ja asema eivät ole mielipiteitä [uskomuksia?] vaan perustuvat sielun järjellä käsittämiseen ilman aisteja. Myöskään mielenliikutukset eivät ulotu niihin.
Sen havaitseminen, että tiedämme tämänhetkiset samankaltaiset mielipiteemme ja niiden syyt on todennäköisyyttä.[1] ?
Muistaminen on havaintoihinsa luottamista.
Odottaminen on luottamista siihen, että tulee havaituksi. Mutta tässä ääni ei ole riittävä vastaus [?]
Tieto on tosi ajatus.[2]
Tosi ajatus on sellainen, joka voidaan purkaa ajatuksiin, joita voidaan koetella ja joita on mahdoton purkaa muihin ajatuksiin. (+ sellaisia ajatuksia ovat ne, joiden perusteena on ristiriidan periaate, tässä tapauksessa havainnot, joista olemme tietoisia+).
Nälkä, jano, kipu vai passiot? Emme näe, mistä johtuu joku syy.
Jos kuvilla, jotka havaitsemme on monia samankaltaisuuksia senkaltaisen asioiden kanssa, jotka olemme aiemmin kokeneet rikkomuksina, ne aiheuttavat sielussa pelkoa. Jos olemme tottuneet puolustautumaan näitä asioita vastaan, siitä seuraa rohkeus. Jos taas olemme tottuneet pakenemaan, seuraa hätä [kohta 36].[3] (+ Mutta mistä alkaa teko? Kun aktion alkuperä on kerran yhdistetty, heti seuraa uudelleen yhteenlittymä+) [?]
Arvostelma [ihmetys/ihmettely?] on sielun toimintaa koskien yksittäisen objektin uutuuden tutkimista [kohta 70].
Arvio on arvostelma siitä, onko asiaa pidettävä itsessään arvokkaana [kohta 54].
Välinpitämättömyys on arvostelma siitä, että asiaa ei ole itsessään pidettävä arvokkaana, aivan kuin sanottaisiin jäähyväiset [kohta 54].
Arvostelman nähdään olevan kaikkea tietoa kun sitä tulevaisuudessa pohditaan ja kyseenalaistetaan? [cum id quaeritur an imposterum sit cogitandum]. Mutta arvostelma on sielun huomion kiinnittäminen tarkastelun kohteena olevaan asiaan. Sielun huomio kiinnittyy joko keksimiseen tai oikeuttamiseen. Suuttumus, pelko jne.valtaavat sielun, mutta niitä ei mietitä.
Mietiskelyn kautta pyritään totuuteen.
Kunnia on henkilökohtaista mainetta. Halveksinta on olla välittämättä henkilöstä.
Ylevämielisyys tai ylpeys seuraa kunniasta. Nöyryys tai alhaisuus seuraa halveksinnasta [kohta 54].
(Kunnioitus) omistautuminen [kohta 83] nähdään olevan sielussa, jolle tunnusomaisia ovat kunnia ja sivistys.
Mielenliikutukset nähdään suurina mielipiteinä [uskomuksia? opinio]. Maine ja asema eivät ole mielipiteitä [uskomuksia?] vaan perustuvat sielun järjellä käsittämiseen ilman aisteja. Myöskään mielenliikutukset eivät ulotu niihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti