Carmina Burana

Rota fortunae in codice
Burano (circa AD 1230)

“Carmina burana” -nimellä tunnettu käsikirjoitus lienee kuuluisin kokoelma keskiaikaista runoutta, suuri yleisö tuntee kokoelman epäilemättä erityisesti C. Orffin tekstien pohjalta tekemän sävellysteoksen kautta. Kuitenkin myös alkuperäisiä sävellyksiä on levytetty. Tämä kokoelma runoja löydettiin 1800-luvulla, ja vasta tältä ajalta on peräisin nimitys ”Carmina burana”, ”Benediktbeuernin lauluja”. Käsikirjoitus on laadittu vuoden 1230 tienoilla, sen runot ovat suurimmaksi osaksi tätä aikaisempia. Kokoelma on hyvin vaihteleva tasoltaan ja sisällöltään; CB-kokoelmaan kuuluu mm. nuoruuden ja kevään iloista kertovia runoja, juomalauluja sekä teatteria. Runot on kirjoitettu latinaksi, osa myös kansankielillä.

Carmina buranan runot voidaan pääsääntöisesti luokitella kuuluviksi nk. goliardi- l. vagantti-runouteen. ”Goliardi”-termin etymologia ei ole täysin selvä (Fichtner 1967: 230–237). Termiä ”goliardien runous” käytetään usein hyvin epätarkasti: usein termin alle niputetaan kaikki keskiaikainen runous, jota ei voi pitää uskonnollisena (Haskins 1982: 177). ”Goliardinen runous” ei ole keskiaikainen termi (Riggs 1977: 65).

Goliardinen runous yhdistetään 1100- ja 1200-lukujen kierteleviin pappisopiskelijoihin, goliardeihin (t. clerici vagi). 1000-luvulta lähtien nämä kiertelevät opiskelijat vaeltelivat oppilaitoksesta toiseen voidakseen seurata kuuluisien opettajien luentoja. Näihin aikoihin myös moderni yliopistolaitos sai alkunsa. Paitsi että goliardit tunnetaan kiertelevästä elämäntavastaan, säilyneiden lähteiden mukaan goliardit olivat myös eräänlaisia aikakautensa kapinallisia. He hankkivat mainetta häiritsemällä kirkkorauhaa esim. parodioimalla jumalanpalvelusmenoja ja osallistumalla kirkkolauluun itse tehdyin, rivoin sanoituksin. Katolinen kirkko koki goliardit uhkaksi arvovallalleen ja puuttui myöhemmin heidän kiertelevään elämäntapaansa. (Haskins 1982: 177 & 184; Waddel 1968: 177−179 & 203−204.)

Vaikka monet nk. goliardisen runouden teemat liittyvät kiertelevien opiskelijoiden elämään, näiden runojen kirjoittajat eivät (ainakaan yleensä) olleet kierteleviä opiskelijoita, vaan pikemminkin merkittävässä asemassa olevia, korkean sivistyksen omaavia henkilöitä, esim. yliopisto-opettajia. On tietenkin muistettava, että suurin osa tämän runouden kirjoittajista (kuten alla olevien runojen laatijat) on jäänyt tuntemattomiksi. Eräs kuuluisimmista, Arkkipoeetta, tosin matkusteli, mutta vietti (sikäli kuin tiedämme) suuren osan elämästään keisarillisessa hovissa. Lisäksi on huomattava, että goliardinen runous on laulettua lyriikkaa, jonka säveltäminen ja esittäminen vaativat koulutettuja muusikoita ja instrumentteja; näitä tuskin kiertelevät opiskelijat pystyivät hankkimaan. Goliardinen runous, maineestaan ja teemoistaan huolimatta, on kirjoitettu aikakautensa sivistyskeskuksissa latinaa taitavalle sivistyneelle yleisölle, joka tätä runoutta ymmärsi ja osasi arvostaa. Goliardiset teemat tässä runoudessa ovat siis pikemminkin kirjallisia topoksia kuin kuvauksia kirjoittajiensa todellisesta elämästä. Aiheesta tarkemmin, kts. esim. Dronke 1996: 21; Haskins 1982: 177−178; Raby: 340−341.

Kirjallisuutta

Carmina Burana mit Benutzung der Vorarbeiten Wilhelm Meyers; kritisch herausgegeben von   Alfons Hilka und Otto Schumann (1971).

Dronke, Peter (1996) The Medieval lyric.

Fichtner, Edward G. (1967) “The Etymology of Goliard.” Neophilologus, vol. 51, no. 1.

Haskins, Charles Homer (1982) The Renaissance of the Twelfth Century.

Raby, Frederic James Edward (1957) A History of Secular Latin poetry in the Middle Ages.

Rigg, Arthur George (1977) « Golias and other pseudonyms. » Studi medievali. 3^rd series vol. 18.

Waddel, Helen (1968) The Wandering Scholars.

Alla on suomennoksineen kolme runoa, jotka aiotaan käsitellä 26.3. Verkkoselainten asetuksista riippuen palstat saattavat sekaantua. Pdf-versio säilyttää paremmin asettelun. 

Estas in exilium

Carmina burana -kokoelmassa runo nro 69. Aloitus muistuttaa monia saman aikakauden romaanisilla kielillä kirjoitettuja runoja, jotka alkavat vuodenajan (yleensä kevään) kuvauksella ja siirtyvät sitten kertojaminän rakkauselämän kuvaukseen. Runoilija on vielä jakanut runon selkeästi kolmeen osaan säkeistöjen mukaan: 1. vuodenaika; 2. rakkaus; 3. rakkauden kohde. Vahva vastakohta-asetelma: talven kylmyys vs. rakkauden lämpö.

1. Estas in exilium                                                          Kesä on

iam peregrinatur,                                                            jo lähtenyt (”oleskelee maanpaossa”)

leto nemus avium                                                           ja lehto on hiljentynyt

cantu viduatur,                                                               intujen iloisesta laulusta

pallet viror frondium,                                                     lehtien vihreys kalpenee

campus defloratur.                                                         niitty lakastuu.

Exaruit,                                                                         Se, mikä kukoisti,

quod floruit,                                                                  kuivuu

quia felicem statum nemoris                                           kun kylmän pahaenteinen voima

vis frigoris                                                                     vie

sinistra denudavit                                                           ilon metsästä

et ethera silentio                                                             ja karkottamalla linnut

turbavit,                                                                         tekee

exilio                                                                              taivaan

dum aves relegavit.                                                         hiljaiseksi.

2. Sed amorem,                                                              Mutta rakkautta,

qui calorem                                                                     joka ruokkii

nutrit, nulla vis frigoris                                                      lämpöä, ei mikään kylmän voima

valet attenuare,                                                                voi heikentää,

sed ea reformare                                                             sillä rakkaus pyrkii uudistamaan

studet, que corruperat                                                    sen, minkä kylmän jähmeys

brume torpor. Amare                                                      on turmellut. Katkerasti

                                                                                      (huom! ei verbi amo, vaan amarus, adv.)

crucior,                                                                          kärsin

morior                                                                           kuolen

vulnere, quo glorior.                                                       haavasta, josta olen ylpeä.

Eia, si me sanare                                                             Voi, jos hän, joka iloitsee haavoitutettuaan

uno vellet osculo,                                                           ”menestyksellisesti keihäällään” sydäntäni,

que cor felici iaculo                                                        haluaisi minut

gaudet vulnerare!                                                           parantaa yhdellä ainoalla suudelmallaan!

3. Lasciva blandi risus,                                                   Hän on kujeileva, hänen naurunsa (hymynsä?)

                                                                                     viehättävä,

omnes in se trahit visus.                                                  hän vetää kaikki katseet puoleensa.

Labia                                                                             Hänen huulensa,

veneria                                                                           aistilliset

tumentia                                                                         ja täyteläiset,

- sed castigate - dant errorem                                         -vaikkakin hillitysti- viekoittelevat

leniorem,                                                                        ”viattomaan hairahdukseen”,

dum dulcorem                                                                 kun ne suudellessa

instillant, favum mellis, osculando,                                    vuodattavat hunajan makeutta,

ut me mortalem negem aliquando.                                    niin että tuntisin itseni kuolemattomaksi

                                                                                      (oik. kieltäisin olevani kuolevainen).

Leta frons tam nivea,                                                     ”Iloinen” (kaunis?) otsa niin lumivalkoinen

lux oculorum aurea,                                                        silmien kultainen loiste

cesaries subrubea,                                                           hiuksien punerrus

manus vincentes lilia                                                         kädet liljoja kauniimmat (”voittavat liljat”)

me trahunt in suspiria.                                                      saavat minut huokailemaan (”vetävät huokauksiin”)

rideo,                                                                              nauran (hymyilen?)

cum video                                                                       kun näen

cuncta tam elegantia,                                                        kaiken tuon hienostuneisuuden,

tam regia,                                                                        niin kuninkaallisen,

tam suavia,                                                                      niin suloisen,

tam dulcia.                                                                       niin ihanan.

Transit nix et glacies

CB 113. Myös tämä runo alkaa kevään kuvauksella, josta siirrytään kertojan henkilökohtaisiin rakkaussuruihin. Useita ilmeisiä viittauksia antiikin runouteen, vrt. esim. 1) Horatius: Solvitur acris hiems grata vice veris et Favoni; 2) Ovidius: Hac amor, hac odium t. Catullus: Odi et amo (näistä ensiksi mainittu todennäköisempi esikuva koska tunnetumpi kirjoitusaikana); sekä 3) Vergilius: Agnosco veteris vestigia flammae.

1. Transit nix et glacies                                                   Lumi ja jää väistyvät

spirante Favonio,                                                           Länsituuli puhaltaessa

terre nitet facies                                                             maan kasvot loistavat

ortu florum vario;                                                           lukuisten kukkien noustessa

et michi materies                                                            ja minulle aihe

amor est, quem sentio.                                                   on rakkaus, jonka tunnen.

Ad gaudia temporis                                                       (Vuoden)ajan vallattomuus

nos ammonet                                                                 ”kehottaa” meitä iloihin/

lascivia.                                                                          vuodenaika saa meidät vallattomiksi tms.

2. Agnosco vestigia                                                       Tunnen jälleen

rursus flamme veteris;                                                    vanhan liekin jäljet.

planctus et suspiria                                                         Valitukset ja huokaukset

nove signa Veneris,                                                        ovat uuden rakkauden merkkejä,

a quo monet                                                                   joista suru

tristia                                                                              muistuttaa

amantes pre ceteris                                                         erityisesti rakastavaisia.

Ad gaudia...

3. Illa, pro qua gravior                                                    Hän, jonka vuoksi mieleni kärsii

mens amorem patitur,                                                     rakkaudesta raskaasti (raskaammin),

iusto plus asperior,                                                          on kovasydämisempi kuin olisi kohtuullista;

nec michi compatitur.                                                     eikä hän jaa kärsimystäni.

Amans, et non mentior,                                                  On totta, (oik. ”en valehtele”) että rakastunut

nec vivit nec moritur.                                                      ei ole elossa eikä kuollut.

Ad gaudia...

4. Hic amor, hic odium;                                                  Siellä missä on rakkautta, siellä on myös vihaa,

quid eligam, nescio.                                                        enkä tiedä, kumman valitsen.

Sic feror in dubium;                                                        Niinpä joudun epätietoisuuteen,

sed cum hanc respicio,                                                   mutta kun katson häntä jälleen

me furatur inscium,                                                          hän tietämättäni varastaa ”sydämeni” (oik. minut)

et prorsus deficio.                                                           ja voimani täysin pettävät.

Ad gaudia...

Non est finis precibus,                                                    Rukouksille ei ole loppua,

quamvis cantu finiam                                                      vaikka loppuu lauluni.

superis faventibus                                                           Jumalten suosiessa

adhuc illi serviam,                                                           yhä häntä palvelen

unde letis plausibus                                                        ”ja onnen suosiessa”

optata percipiam!                                                            saan sen mitä haluan!

Ad gaudia...

Estatis florigero tempore

CB nro 70. Miehen ja naisen välinen dialogi, joka alkaa miehen sisäisellä pohdinnalla. Dialogin tapahtumapaikkana ilmeinen Locus amoenus.

1. Estatis florigero tempore                                            Kesän kukkivaan aikaan

sub umbrosa residens arbore,                                         istuin puun varjossa,

avibus canentibus in nemore,                                          lintujen laulaessa lehdossa

sibilante serotino frigore,                                               ja myöhäisen viileyden ”kuiskatessa” (sibilo: viheltää,

mee Thisbes adoptato fruebar eloquio                           sähistä), nauttien Thisbeni

colloquens de Veneris blandissimo                                 (valitsemasta) kaunopuheisuudesta,

commercio.                                                                   keskustellen ”rakkaudesta”. (Venus: Rakkauden

                                                                                     Jumalatar, rakkaus; blandus: mm. viehättävä;

                                                                                     commercium: mm. kauppa, seurustelu)

2. Eius vultus,                                                                Hän kasvollaan,

forma, cultus                                                                  kauneudellaan ja sivistyksellään

pre puellis,                                                                     ylittää toiset tytöt,

ut sol stellis,                                                                   aivan kuten Aurinko

sic prelucet.                                                                   loistollaan himmentää tähdet.

O inducet                                                                      Oi, voisiko suunnitelmani

hanc nostra ratio,                                                           saada hänet suomaan minulle läheisyytensä

ut dignetur suo nos beare consortio?                              ja tekemään minut onnelliseksi?

3. Nil ergo restat satius,                                                Ei siis ole jäljellä mitään sopivampaa

quam cecam mentis flammam                                        keinoa kuin paljastaa tunteideni

denudare diffusius.                                                        (mieleni) kätketty liekki avoimemmin.

Audaces Fortuna iuvat penitus.                                     ”Onni suosii rohkeaa.”

his ergo sit introitus:                                                       Tällainen olkoon aloitukseni:

4a. «Ignem cecum sub pectore,                                     Pitkän aikaa ruokin

longo depasco tempore,                                                näkymätöntä liekkiä rinnassani.

qui vires miro robore                                                     Tuo liekki ihmeellisellä voimalla

toto diffundit corpore.                                                    leviää koko ruumiiseeni.

4b. Quem tu sola percipere                                           Sinä yksin voit liekin ymmärtää

si vis, potes extinguere,                                                  ja, jos haluat, sen sammuttaa,

meum semivivere                                                           ja minut, puolikuolleen,

felici ligans federe»                                                        sitoa onnelliseen liittoon.

4c. «Amoris spes est dubia,                                           Rakkauden toivo on epävarmaa,

aut verax aut contraria.                                                  se voi olla totta (verax = totta puhuva) tai sen

Amanti necessaria                                                          vastakohta. Rakastavalle on

virtutis est constantia                                                      tärkeää hyveen pysyvyys.

5a. Sed pre ceteris virtutibus est patientia                     Mutta hyveistä ennen kaikkea

amoris famulantia                                                         kärsivällisyys palvelee rakkautta.

5b. Sed et ignem, qui discurrit per precordia,                Mutta anna jonkun toisen sammuttaa tuli,

fac extinguat alia!                                                          joka raivoaa rinnassasi!

5c. Noster amor non furtiva, non fragilia                        Rakkauteemme ei kuulu

amplexatur gaudia»                                                       salaisuuksia eikä katoavia iloja.

6a. «Ignis, quo crucior,                                                   Liekki, joka minua kiduttaa,

immo quo glorior,                                                           tai josta olen ylpeä,

ignis est invisibilis                                                            on näkymätön tuli.

6b. Si non extinguitur,                                                     Jos tulta ei sammuta

a qua succenditur,                                                          hän, joka sen sytytti,

manet inextinguibilis                                                        sitä ei voi sammuttaa.

7a. Est ergo tuo munere                                                 On siis sinun ”vallassasi”

me mori vel me vivere»                                                  (munus = lahja, palvelus, tehtävä yms.),

                                                                                     kuolenko vai elän.

7b. «Quid refers pro re pendula                                     (Ehdotan korjausta ”Quid REFERT” jolloin

vite pati pericula?                                                           käännös:) Mitä hyödyttää kärsiä epävarman

                                                                                     asian vuoksi hengenvaaraa?

8a. Est pater, est mater,                                                  Minulla on isä, äiti ja veli,

est frater, qui quater                                                        jotka moittivat minua

die me pro te corripiunt,                                                  neljä kertaa päivässä takiasi.

8b. Et vetulas per cellulas                                               Vanhat naiset huoneissa

et iuvenes per speculas                                                   ja nuoret vartiopaikoilla

deputantes nos custodiunt;                                              pitävät meitä/minua silmällä.

9. Argumque centioculum                                               Pelkään (”vapisen”) satasilmäistä

plus tremo quam patibulum.                                            Argosta enemmän kuin hirsipuuta.

10. Est ergo dignum                                                       Hyvätapaisen miehen

virum benignum                                                              tulee siis välttää

vitare signum,                                                                 sellaista asioita,

unde malignum                                                               joista ilkeät juorut alkavat

murmur cursitat per populum».                                       levitä kansan keskuudessa.

11a. Times in vanum!                                                     Turhaan pelkäät!

Tam est arcanum,                                                           Salaisuus on sellainen,

quod nec Vulcanum                                                        etten ole huolissani edes Vulcanuksesta

curo cum sophisticis catenis.                                           viekkaine kahleineen.

11b. Stilbontis more                                                       Merkuriuksen tapaan

Letheo rore                                                                    Lethen vedellä

Argum sopore                                                                vaivutan Argoksen uneen

premam, oculis clausis centenis.»                                    ja suljen hänen sata silmäänsä.

12a. «In trutina mentis dubia                                           Mieleni vaakakupissa painavat (”kuohuvat”)

fluctuant contraria                                                           ristiriitaiset tunteet (epäilyt):

lascivus amor et pudicitia.                                               kiihkeä rakkaus ja siveys.

12b. Sed eligo, quod video:                                            Valitsen sen, minkä näen:

collum iugo prebeo,                                                        tarjoan kaulani (niskani?) ikeelle.

ad iugum tamen suave transeo».                                      Ies, johon itseni kiinnitän, on kuitenkin suloinen

                                                                                      (transeo ad+ akk: siirtyä jnkn puolelle, liittyä jhk).

13. «Non bene dixeris                                                    Etkö ylistä

iugum secretum Veneris,                                                Venuksen salaista iestä,

quo nil liberius,                                                               jota vapaampaa, ihanampaa,

nil dulcius, nil melius?                                                      parempaa ei ole?

14a. O quam dulcia                                                        Oi kuinka ihania

sunt hec gaudia!                                                             ovat nämä ilot!

Veneris furta sunt pia.                                                    Venuksen salaisuudet (furtum: varkaus,

                                                                                     varastettu tavara, salaisuus) ovat pyhiä.

14b. Ergo propera                                                         Siispä kiiruhda

ad hec munera!                                                              ottamaan näitä lahjoja!

Carent laude dona sera».                                                Liian myöhään tarjotut lahjat eivät ansaitse kiitosta.

15. «Dulcissime! Totam                                                 Rakkahin! Annan itseni

subdo tibi me»!                                                              kokonaan sinulle!

Jari Nummen puolesta

Vulgata: Genesis & Canticum Canticorum

Maailma ennen valon luomista.

Luetaan Genesis 1 sekä alkukatkelma Laulujen laulusta, mikäli aikaa jää. Suomennokset ovat Kirkkoraamatusta. Tekstit saa tästä myös pdf-muodossa.

Genesis 1

1 in principio creavit Deus caelum et terram 2 terra autem erat inanis et vacua et tenebrae super faciem abyssi et spiritus Dei ferebatur super aquas 3 dixitque Deus fiat lux et facta est lux 4 et vidit Deus lucem quod esset bona et divisit lucem ac tenebras 5 appellavitque lucem diem et tenebras noctem factumque est vespere et mane dies unus 6 dixit quoque Deus fiat firmamentum in medio aquarum et dividat aquas ab aquis 7 et fecit Deus firmamentum divisitque aquas quae erant sub firmamento ab his quae erant super firmamentum et factum est ita 8 vocavitque Deus firmamentum caelum et factum est vespere et mane dies secundus 9 dixit vero Deus congregentur aquae quae sub caelo sunt in locum unum et appareat arida factumque est ita 10 et vocavit Deus aridam terram congregationesque aquarum appellavit maria et vidit Deus quod esset bonum 11 et ait germinet terra herbam virentem et facientem semen et lignum pomiferum faciens fructum iuxta genus suum cuius semen in semet ipso sit super terram et factum est ita 12 et protulit terra herbam virentem et adferentem semen iuxta genus suum lignumque faciens fructum et habens unumquodque sementem secundum speciem suam et vidit Deus quod esset bonum 13 factumque est vespere et mane dies tertius 14 dixit autem Deus fiant luminaria in firmamento caeli ut dividant diem ac noctem et sint in signa et tempora et dies et annos 15 ut luceant in firmamento caeli et inluminent terram et factum est ita 16 fecitque Deus duo magna luminaria luminare maius ut praeesset diei et luminare minus ut praeesset nocti et stellas 17 et posuit eas in firmamento caeli ut lucerent super terram 18 et praeessent diei ac nocti et dividerent lucem ac tenebras et vidit Deus quod esset bonum 19 et factum est vespere et mane dies quartus 20 dixit etiam Deus producant aquae reptile animae viventis et volatile super terram sub firmamento caeli 21 creavitque Deus cete grandia et omnem animam viventem atque motabilem quam produxerant aquae in species suas et omne volatile secundum genus suum et vidit Deus quod esset bonum 22 benedixitque eis dicens crescite et multiplicamini et replete aquas maris avesque multiplicentur super terram 23 et factum est vespere et mane dies quintus 24 dixit quoque Deus producat terra animam viventem in genere suo iumenta et reptilia et bestias terrae secundum species suas factumque est ita 25 et fecit Deus bestias terrae iuxta species suas et iumenta et omne reptile terrae in genere suo et vidit Deus quod esset bonum 26 et ait faciamus hominem ad imaginem et similitudinem nostram et praesit piscibus maris et volatilibus caeli et bestiis universaeque terrae omnique reptili quod movetur in terra 27 et creavit Deus hominem ad imaginem suam ad imaginem Dei creavit illum masculum et feminam creavit eos 28 benedixitque illis Deus et ait crescite et multiplicamini et replete terram et subicite eam et dominamini piscibus maris et volatilibus caeli et universis animantibus quae moventur super terram 29 dixitque Deus ecce dedi vobis omnem herbam adferentem semen super terram et universa ligna quae habent in semet ipsis sementem generis sui ut sint vobis in escam 30 et cunctis animantibus terrae omnique volucri caeli et universis quae moventur in terra et in quibus est anima vivens ut habeant ad vescendum et factum est ita 31 viditque Deus cuncta quae fecit et erant valde bona et factum est vespere et mane dies sextus 

Luominen (Kirkkoraamattu 1992)

1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

6 Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.

9 Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

14 Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. 15 Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. 16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 17 Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, 18 hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 19 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.

20 Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla." 21 Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. 22 Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä." 23 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.

24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui. 25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." 29 Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30 Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. 31 Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

Canticum canticorum (Vulgata)


1

1 osculetur me osculo oris sui quia meliora sunt ubera tua vino 2 fraglantia unguentis optimis oleum effusum nomen tuum ideo adulescentulae dilexerunt te 3 trahe me post te curremus introduxit me rex in cellaria sua exultabimus et laetabimur in te memores uberum tuorum super vinum recti diligunt te 4 nigra sum sed formonsa filiae Hierusalem sicut tabernacula Cedar sicut pelles Salomonis 5 nolite me considerare quod fusca sim quia decoloravit me sol filii matris meae pugnaverunt contra me posuerunt me custodem in vineis vineam meam non custodivi 6 indica mihi quem diligit anima mea ubi pascas ubi cubes in meridie ne vagari incipiam per greges sodalium tuorum 7 si ignoras te o pulchra inter mulieres egredere et abi post vestigia gregum et pasce hedos tuos iuxta tabernacula pastorum 8 equitatui meo in curribus Pharaonis adsimilavi te amica mea 9 pulchrae sunt genae tuae sicut turturis collum tuum sicut monilia 10 murenulas aureas faciemus tibi vermiculatas argento 11 dum esset rex in accubitu suo nardus mea dedit odorem suum 12 fasciculus murrae dilectus meus mihi inter ubera mea commorabitur 13 botrus cypri dilectus meus mihi in vineis Engaddi 14 ecce tu pulchra es amica mea ecce tu pulchra oculi tui columbarum 15 ecce tu pulcher es dilecte mi et decorus lectulus noster floridus 16 tigna domorum nostrarum cedrina laquearia nostra cypressina

2


1 ego flos campi et lilium convallium 2 sicut lilium inter spinas sic amica mea inter filias 3 sicut malum inter ligna silvarum sic dilectus meus inter filios sub umbra illius quam desideraveram sedi et fructus eius dulcis gutturi meo 4 introduxit me in cellam vinariam ordinavit in me caritatem 5 fulcite me floribus stipate me malis quia amore langueo 6 leva eius sub capite meo et dextera illius amplexabitur me 7 adiuro vos filiae Hierusalem per capreas cervosque camporum ne suscitetis neque evigilare faciatis dilectam quoadusque ipsa velit 8 vox dilecti mei ecce iste venit saliens in montibus transiliens colles 9 similis est dilectus meus capreae hinuloque cervorum en ipse stat post parietem nostrum despiciens per fenestras prospiciens per cancellos 10 et dilectus meus loquitur mihi surge propera amica mea formonsa mea et veni 11 iam enim hiemps transiit imber abiit et recessit 12 flores apparuerunt in terra tempus putationis advenit vox turturis audita est in terra nostra 13 ficus protulit grossos suos vineae florent dederunt odorem surge amica mea speciosa mea et veni 14 columba mea in foraminibus petrae in caverna maceriae ostende mihi faciem tuam sonet vox tua in auribus meis vox enim tua dulcis et facies tua decora 15 capite nobis vulpes vulpes parvulas quae demoliuntur vineas nam vinea nostra floruit 16 dilectus meus mihi et ego illi qui pascitur inter lilia 17 donec adspiret dies et inclinentur umbrae revertere similis esto dilecte mi capreae aut hinulo cervorum super montes Bether

Laulujen laulu (Kirkkoraamattu 1992)

1

Lauluista kaunein, Salomon laulu.

Rakkautesi on ihanampaa kuin viini

2

Neito:

Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan!
Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi,
3 ihana on voiteittesi tuoksu!
Sinun nimesikin tiukkuu parhainta öljyä,
siksi neidot sinua rakastavat.
4 Ota minua kädestä, juostaan! Vie minut taloosi, kuningas, vie minut huoneeseesi! Tule, iloitaan ja riemuitaan! Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Suotta eivät neidot sinua rakasta.

Tumma mutta kaunis

5

Neito:

Olen kyllä iholtani tumma,
kuin Kedarin teltat,
kuin Salomon telttakankaat,
mutta, Jerusalemin tytöt,
minä olen kaunis!
6 Älkää siihen katsoko, että olen tumma, että olen päivän paahtama. Veljeni kiusasivat minua, panivat vartioimaan viinitarhojaan. Omaa tarhaani en ehtinyt hoitaa.

Missä olet, rakkaani?

7

Neito:

Sinä jota rakastan, kerro, missä on laumasi laidun, minne viet lampaasi keskipäivän levolle. Muuten joudun peittämään kasvoni ja kulkemaan sinua etsimässä tovereittesi laumojen seassa.

8

Ellet sitä tiedä, sinä naisista kaunein, seuraa lampaitten jälkiä, ohjaa karitsasi paimenten teltoille.

Muut:

Miten kaunis oletkaan, rakkaani!

9

Mies:

Kuin faraon valjakon tamma
olet silmissäni, kalleimpani.
10 Ihanat ovat poskesi, helminauhojen peittämät, ihana on kaulasi ketjuineen!

11

Muut:

Kultaiset ketjut me sinulle teemme ja ketjuihin hopeiset helmet.

12

Neito:

Kuningas lepää ateriallaan,
ja nardukseni levittää tuoksuaan.
13 Kuin mirhakimppu
rakkaani lepää rintojeni välissä,
14 kuin hennakimppu, En-Gedin viinitarhoista poimittu.

15

Mies:

Miten kaunis oletkaan, kalleimpani! Miten kaunis on katseesi, kyyhkysilmä!

16

Neito:

Miten kaunis oletkaan, rakkaani, miten ihana olet!
Miten vehreä on vuoteemme!
17 Setripuut ovat talomme seininä, sypressit kattonamme.

Kuin Saaronin lilja, kuin omenapuu

1

Neito:

Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.

2

Mies:

Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.

3

Neito:

Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.

4

Neito:

Hän vei minut viinitupaan,
ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.
5 Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun,
tuokaa omenoita, että virvoitun --
minä olen rakkaudesta sairas!
6 Hänen vasen kätensä on pääni alla,
hänen oikea kätensä hyväilee minua.
7 Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!

Rakkaani tulee!

8

Neito:

Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä!
Hän kiitää yli vuorten,
hän kirmaa yli kukkuloiden!
9 Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.

10 Rakkaani puhkeaa puhumaan.

Mies:

Nouse, kalleimpani, kauneimpani,
tule kanssani ulos!
11 Talvi on mennyt, sade on laannut,
se on kaikonnut pois.
12 Kukat nousevat maasta,
laulun aika on tullut,
joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.
13 Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät,
viiniköynnöksen nuput aukeavat
ja levittävät tuoksuaan.
Nouse, kalleimpani, kauneimpani,
tule kanssani ulos!
14 Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

15

Muut:

Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!

16

Neito:

Rakkaani on minun ja minä olen hänen,
liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.
17 Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!

Juha-Vike Schaffterin puolesta