Averroes Latinus: De causa finali

Averroes (1126–1198) oli yksi keskiajan islamilaisen maailman huomattavimmista filosofeista. Averroesta voidaan hyvällä syyllä kutsua renessanssi-ihmiseksi (joskin hän eli pari vuosisataa ennen renessanssia). Filosofian lisäksi Averroes oli esimerkiksi islamilaisen lain, teologian, lääketieteen, matematiikan, astronomian ja musiikin teorian asiantuntija. Averroes tunnettiin arabiankielisessä maailmassa nimellä Ibn Rušd, mutta nykytutkimuksessa hänet tunnetaan ensisijaisesti nimen latinalaisella versiolla.

Averroes kirjoitti arabiaksi. Hänen kirjoituksiaan käännettiin kuitenkin jo varhain myös latinaksi ja hepreaksi. Osa Averroeksen teksteistä on säilynyt vain latinankielisinä käännöksinä. Averroes tunnettiin keskiajan latinankielisessä maailmassa ennen kaikkea Aristoteleen kommentoijana. Kuvaavaa on, että kun Aristotelesta kutsuttiin tavallisesti latinankielisissä teksteissä yksinkertaisesti nimellä Filosofi (Philosophus), vakiintui Averroeksen kutsumanimeksi Kommentoija (Commentator). Myöhäiskeskiajalla oli yleistä kirjoittaa kommentaareja Aristoteleen teoksiin, mutta Averroes oli epäilemättä ansainnut asemansa Aristoteleen puolivirallisena kommentoijana ja puolestapuhujana. Averroes nimittäin kirjoitti kommentaareja lähes kaikkiin Aristoteleen saatavilla olleisiin teoksiin. Tärkeimpinä pitämiinsä Aristoteleen teoksiin Averroes kirjoitti sekä lyhyen, keskipitkän ja pitkän kommentaarin. Lyhyet kommentaarit olivat lähinnä tiivistelmiä Aristoteleen teoksista. Pitkissä kommentaareissa Averroes sen sijaan käsitteli Aristoteleen argumentaatiota yksityiskohtaisesti rivi riviltä.

Averroeksen julkilausuma pyrkimys oli kommentaareissaan toistaa vain ja ainoastaan Aristoteleen alkuperäinen opetus myöhemmistä virhetulkinnoista siivottuna. Averroeksen oppi-isäänsä kohtaan osoittama ihailu sai varsin huomattavat puitteet. Esimerkiksi pitkässä kommentaarissa Aristoteleen teokseen De anima Averroes kirjoitti, että Aristoteleessa luonto oli osoittanut, miten täydelliseksi inhimillinen järki voi tulla.

Monet myöhäiskeskiajan kristityt kirjoittajat katsoivat Aristoteleen erehtyneen eräissä uskontoon liittyvissä asioissa. Heidän mukaansa ajalla ja luodulla maailmalla on alku Jumalan luomistyössä. Aristoteles oli sen sijaan opettanut maailman olevan ikuinen. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen mukaan tämä virhe ei kuitenkaan ollut erityisen moitittava, koska Aristoteleen johtopäätös oli luonnollisen järjen näkökulmasta perusteltu. Kristityillä teologeilla oli kuitenkin mahdollisuus tietää Jumalan yliluonnollisen ilmoituksen perusteella totuus maailman luomisesta. Averroeksen suhtautumistapa uskoon ja järkeen liittyvissä kysymyksissä poikkesi tästä. Averroeksen peruslähtökohta oli, että totuus ei ole koskaan ristiriidassa totuuden kanssa. Tämä yksi ja sama totuus oli ilmaistu niin Koraanissa kuin Aristoteleen teoksissakin. Koraanissa kuitenkin monet asiat kerrottiin siten, että yksinkertaisimmatkin ihmiset saattoivat ymmärtää ne. Aristoteleen teosten ymmärtäminen puolestaan edellytti sellaista filosofista oppineisuutta, jota suurimmalla osalla Averroeksen aikalaisista ei ollut.

Valitsemani tekstipätkä on Averroeksen pitkästä kommentaarista Aristoteleen Fysiikan toiseen kirjaan. Arabiankielistä tekstiä tästä kohdasta ei ole säilynyt. Latinan lisäksi teksti on sen sijaan olemassa myös hepreankielisenä käsikirjoituksena.

Teksti rakentuu kolmesta osasta: ensimmäiseksi on hiukan isommalla kirjasimella kirjoitettu Aristoteleen tekstipätkä (”Dicendum igitur primum…”). Seuraavaksi on kursiivilla kirjoitettu vaihtoehtoinen käännös samasta Aristoteleen kohdasta (”Oportet et nunc igitur loqui…”). Seuraava, tyypillisesti pidempi pätkä sisältää Averroeksen kommentaarin kyseiseen kohtaan (”Quia ista propositio est maxima…”)

Väitöskirjani aiheena on oppi Jumalan kaitselmuksesta myöhäiskeskiajan kristillisessä teologiassa. Aihetta käsiteltiin jonkin verran myös kommentaareissa Aristoteleen Fysiikkaan. Averroes on aiheeni kannalta kiinnostava sikäli, että myöhäiskeskiajan kristityt teologit lukivat tavallisesti Aristoteleen töitä rinnakkain Averroeksen kommentaarien kanssa. Averroes toteaa omassa kommentaarissaan, että Aristoteleen oppi luonnon päämäärähakuisuudesta on tärkeä Jumalan kaitselmuksen ymmärtämisen kannalta. Muun muassa Tuomas Akvinolainen esitti saman ajatuksen omassa kommentaarissaan Aristoteleen Fysiikkaan. On siis hyvin mahdollista, että Akvinolainen omaksui tämän ajatuksen juuri Averroekselta.

Käyttämäni painos Averroeksen tekstistä on Venetsiasta vuodelta 1562. Se sisältää jonkin verran keskiaikaisissa käsikirjoituksissa käytettyjä abbreviaatioita. Toisin sanoen osaa sanoista ei ole kirjoitettu kokonaan, vaan ne on lyhennetty käytössä yleisesti olleen koodauksen mukaisesti. Alla on tekemäni transkriptio käsiteltävästä kohdasta, jossa nämä lyhenteet on avattu. On suositeltavaa verrata tekstiasua renessanssi-editioon, koska siten näkee, millaisia haasteita latinan lukijalla voi olla vanhojen lähteiden kanssa.

Lukupiirissä luetaan varsinaista Averroeksen tekstiä, joka siis alkaa alla kohdasta Quia ista propositio. Välittömästi seuraavaa Aristoteles-sitaattia ja -parafraasia ei ehditä aikataulusyistä kääntää, vaan siihen voi tutustua oheisen suomennoksen avulla.

Transkriptio ja käännös Averroeksen Aristoteles-sitaatista:

Dicendum igitur primum quidem quod natura earum causarum est, quae sunt propter aliquid, postea de necessario quomodo se habet in Physicis. Ad hanc enim causam reducunt omnes, quia cum calidum tale natura sit, et frigidum, et unumquodque talium: haec autem ex necessitate sunt, et fiunt, et apta natura sunt etenim etiam, si aliam causam dicant, solum tangentes valere fiunt, hic quidem litem, et amicitiam, ille vero intellectum.

Oportet et nunc igitur loqui primo de hoc, quod natura est de causis, quae agunt propter aliquid, deinde post loquemur de necessario, et quomodo se habet in rebus naturalibus, quae agunt propter aliquid. Omnes enim ad hanc causam reducunt, et dicunt quod calidum est tale, et frigidum est tale, et similiter unumquodque similium, necesse est ut ei generentur ista. Quoniam, et si imponunt aliud, et quidam dicit amicitiam, et litem, et quidam intelligentiam, tamen inspiciunt, sicut fulgur tantum, deinde dimittunt ipsum, et vadunt.

On ensiksi selitettävä, miksi luonto kuuluu päämääräsyihin ja tarkasteltava sen jälkeen sitä, millä tavalla välttämätön esiintyy luonnossa, sillä kaikki luonnontutkijat palauttavat asiat tähän syyhyn ja toteavat, että koska lämmin ja kylmä ja kaikki tällaiset ovat luonnostaan sellaisia ja sellaisia, määrätyt asiat ovat välttämättä olemassa ja syntyvät. Ja jos he puhuvat muusta syystä (yksi mainitsee ystävyyden ja riidan, toinen järjen), he vain koskettelevat sitä ja jättävät sitten syrjään. (Aristoteles. Teokset, Osa III Fysiikka. Suom. Tuija Jatakari & Kati Näätsaari. Helsinki: Gaudeamus 1992. s. 39)

Transkriptio ja käännös Averroeksen tekstistä:

Quia ista propositio est maxima et fundamentum in hac scientia, et in scientia Divina:

Tämä oppi on tärkeä ja perustava niin tässä tieteessä [so. fysiikka] kuin teologiassakin.

quoniam, si Naturalis non concesserit eam, negat principium finale, et negat materiam esse propter formam, ex quo sequitur ipsum negare agens:

Sillä jos luonnontutkija ei hyväksy sen totuutta, hänen on kiellettävä päämääräsyyn olemassaolo. Ja samoin hänen on kiellettävä aineen olevan olemassa muodon vuoksi. Tästä seuraa, että hän joutuu kieltämään muodon olevan toimija.

generans enim non generat, nisi propter aliquid, et similiter movens movet propter aliquid:

Mikään ei nimittäin generoi mitään paitsi jonkin päämäärän tähden ja samoin liikuttaja liikuttaa jonkin päämäärän tähden.

et, cum sequitur formam, sequitur necessario materiae naturam: et si non, nascitur casu, et sic non erit agens: aut, si erit, erit frustra:

Niin ollen kun on muoto, seuraa tästä välttämättä materian luonne: ja jos näin ei ole, se syntyy sattumalta eikä siten ole toimija. Tai sitten jos näin on, se on vailla merkitystä.

et similiter, si Divinus non concesserit eam, non poterit probare quod Deus habe solicitudinem circa ista, quae sunt hic,

Ja samalla tavoin jos teologi ei hyväksy tätä [päämäärän] periaatetta, ei hän voi todistaa että Jumala pitäisi huolta asioista, jotka ovat täällä [maailmassa].

ideo incoepit Aristototeles dicere quod natura agit propter aliquod(?), et quod ab hoc debet incipere hic,

Näin ollen Aristoteles puhuu aluksi siitä, että luonto toimii jonkin päämäärän vuoksi. Siksi myös tässä kommentaarissa on aloitettava tästä periaatteesta.

et postea loquetur de necessitate, ad quam Antiqui reducebant generationem, utrum sit in rebus naturalibus, et quomodo se habet ad causas, quae agunt propter aliquod(?).

Ja tämän jälkeen hän puhuu välttämättömyydestä, jota hänen edeltäjänsä pitävät asioiden syntymisen ominaispiirteenä. Ja hän kysyy onko luonnollisissa asioissa välttämättömyyttä ja millä tavalla se suhtautuu syihin, jotka toimivat jonkin päämäärän vuoksi.

Et hoc intendebat, cum dixit ”et quomodo se habet in rebus naturalibus”, et cetera.

Ja tähän hän pyrkii sanoessaan ”millä tavalla välttämätön esiintyy luonnossa” ja niin edelleen.

Dicendum omnes enim et cetera id est omnes enim Antiqui reducebant, et cetera id est attribuebant omnia generabilia ad istam causam ex qua invenitur necessitas in rebus, et est materia.

Nimittäin kaikki hänen edeltäjänsä palauttivat kaikki syntyvät asiat tähän syyhyn, johon välttämättömyys asioissa perustuu, siis materiaan.

Dicebant enim quoniam ex necessitate calidi, et naturae frigidi, et humidi, et sicci necesse est invenire omnia ista generabilia,

He sanoivat nimittäin, että lämmön välttämättömyydestä ja kylmyyden olemuksesta ja kosteudesta ja kuivuudesta seuraavat välttämättä kaikki syntyvät asiat.

scilicet quod propter hoc, quod calidum innatum est admisceri cum frigido, et humidum cum sicco necesse est ut ab istis qualitatibus inveniant omnia generabilia sine aliqua causa extrinseca admiscente, et dante unicuique; enti completionem propriam.

Ja tämä johtuu siitä, että kun lämmin luonnossa sekoittuu kylmän kanssa, ja kostea sekoittuu kuivan kanssa, seuraa välttämättä, että näistä kvaliteeteista seuraavat kaikki syntyvät asiat ilman, että olisi mitään erillistä syytä niiden sekoittumiselle. Ja että kun nämä oletetaan oleviksi, seuraa tästä luonnon toteutuminen ja täydellistyminen.

Et similiter dicebant, quidam(?), quia calidum innatum est ascendere superius, frigidum descendere inferius, ideo calidum, cum ascendit ad superiora plantarum, fient flores, et folia: sicut esset, cum frigidum descenderit ad inferius, fient radices.

Ja edelleen he väittävät, että koska lämmölle on luontaista nousta ylös ja kylmälle laskea alas, siksi kun lämpö nousee kasvien ylimpiin osiin, syntyy kukkasia ja lehtiä: ja samoin kun kylmä laskeutuu kasvien alimpiin osiin, syntyy juuria.

 Et similiter faciebant de omnibus, de quibus nitebantur reddere causas actionum, quemadmodum nitebantur in hoc in generationem eorum.

Ja samalla tavoin he käsittelevät kaikkia asioita, jotka palautetaan syiden toimintaan, millä tavoin ne ovat riippuvaisia syiden generoitumisesta.

Eadem enim est dispositio de causis generationis, et de causis actionum qui enim attribuit generationem necessitati attribuit actiones necessitati, et qui attribuit eam fini intento attribuit generationem fini intento.

Nimittäin syntymisen ja toiminnan syiden järjestys on sama, sillä sen, joka pitää syntymistä välttämättömänä on pidettävänä välttämättömänä myös toimintaa. Ja sen joka sanoo, että toiminnalla on tavoiteltu päämäärä, on ajateltava samoin myös syntymisestä.

Et, quia quidam istorum dicunt agens esse in prima generatione mundi, non in omnibus generationibus, ut Empedocles amicitiam, et litem, et Anaxagoras intelligentiam,

Ja eräät Aristoteleen edeltäjistä sanovat, että maailman synty voidaan palauttaa jonkin toimijan toimintaan, mutta muiden asioiden syntyä ei. Empedokleen mukaan ystävyys ja riita ovat tällaisia toimijoita ja Anaksagoraan mukaan se on järki.

dixit: quoniam, et si imponunt illam(?) et dicimus quod isti homines reducunt omnia ad causam materialem, quia isti, et si ponunt causam aliam, scilicet agentem, ut Empedocles, et Anaxagoras, tamen modicum perceperunt eam,

Aristoteles sanoo  […] ja niin sanomme, että nämä ihmiset palauttivat kaiken materiaaliseen syyhyn. Ja jos oletetaan toinen syy, nimittäin vaikuttava syy, kuten Empedokles ja Anaksagoras, silti […]

et concesserunt eam in principio generationis, deinde dimiserunt eam in aliis rebus.

ja he hyväksyvät sen olevan asioiden syntymisen alussa ja sitten hylkäävät sen kaikissa muissa asioissa.

Mikko Postin puolesta