Franciscus de Victoria: De Indis

Luetaan Francisco de Vitorian teoksesta De Indis sisällysluetteloita sekä sivun 166 ensimmäinen kappale varsinaista tekstiä (Docete omnes gentes ... quaestionem propositam). Nämä löytyvät tästä pdf-muodossa. Sisällysluettelot eli summat tiivistävät helppotajuisesti lukujen sisällöt. Ei kannata suotta kauhistua edition ulkoasua, vaan ottaa se lukuharjoituksena. Tässä myös englanninkielinen käännös. Sisällysluettelot ovat siis lukujen alussa erottuvia numeroituja ja kursivoituja osuuksia. De Vitoriasta kannattaa lukea taustaksi Wikipedia-artikkeli (suomeksi; laajemmin espanjaksi).

Kirsi Koivuniemen puolesta

Caesar: De bello Gallico liber VI

Gallia est omnis divisa in partes tres.

Caesar on vaikuttavimpia historiallisia hahmoja, ja opin hänen nimensä jo ensimmäisellä latinan tunnilla lukiossa. Pääsin oppimaan hänestä lisää Caesar-aineopintokurssilla, jolla luimme kirjaa ”Caesar, De Bello Gallico”. Kirjaa lukiessa tulee muun muassa ilmi, että Gaius Julius Caesarin elämä oli täynnä kaikenlaisia tapahtumia, sotimista ja sotataktiikoiden kehittelyä. Kirja on hyvin monivaiheinen. Caesar suorittaa suuren määrän erilaisia asioita, välillä taas kirjassa keskitytään kuvailemaan tuon ajan vallitsevia olosuhteita ja ympäristöä.

Gaius Iulius Caesar (100-44 eKr.) kuului vanhaan ja arvostettuun Iuliusten patriisisukuun. Siltikin hän oli vir popularis eli esiintyi kansan etua ajavana poliitikkona. Caesarin tädin mies oli sotapäällikkönä ja kansan miehenä mainetta niittänyt Gaius Marius, mikä vaikutti luultavasti myös Caesarin toimintalinjan valintaan. Virkaurallaan Caesar eteni reippaasti. Hän aloitti kvestorina vuonna 68 ja pääsi yhdeksän vuoden kuluttua vuonna 59 uran huipulle, konsulin virkaan. Vuonna 63 Caesarista oli jo tullut ylipappi, pontifex maximus, jolla oli myös poliittista vaikutusvaltaa valtionuskonnon ylimpänä vaalijana. Vuonna 60 Caesar solmi Crassuksen ja Pompeiuksen kanssa ensimmäisen  triumviraatin, kolmen miehen liiton. Tämän liiton vaikutukset näkyivät käytännössä muun muassa siinä, että Caesar sai erikoisvaltuudet Gallian käskynhaltijan tehtävien hoitamiseen kymmeneksi vuodeksi (58-49). Tänä aikana Gallia tuli pysyvästi Rooman valtakunnan osaksi. Vaikutusvaltansa ja runsaan rahan turvin Caesar, Crassus ja Pompeius ohjailivat useita vuosia valtakunnan asioita, tosin varoen kajoamasta perinteiseen valtiojärjestykseen.

Triumviraatti hajosi, ja kun Pompeius oli palannut senaatin puolelle, oli edessä kansalaissota. Voittajaksi selviytyi Caesar, jonka käytössä oli Gallian sodissa harjaantunut armeija. Diktaattorin valtuuksin hän ryhtyi korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia. Ei tiedetä, missä vaiheessa Caesar oli päättänyt pyrkiä yksinvaltiaaksi. Kansalaissotaan Pompeiusta vastaan Caesar lähti taatakseen oman turvallisuutensa. Jos hän olisi senaatin määräyksen mukaisesti hajoittanut sotajoukkonsa, se olisi niissä oloissa merkinnyt poliittista itsemurhaa. Lisäksi Caesar tarvitsi valtaa toteuttaakseen suunnittelemansa yhteiskunnallisen uudistusohjelman. Päästyään kansalaissodassa voitolle vuonna 48 Caesar antoi nimittää itsensä diktaattoriksi ja sai näin muodolliset valtuudet järjestellä valtakunnan asioita. Mutta määräajan kuluessa Caesar ei luopunutkaan diktaattorin asemasta, vaan antoi vuonna 46 nimittää itsensä siihen eliniäksi samoin kuin konsulin virkaansakin. Hänelle myönnettiin erilaisia huomionosoituksia ja etuisuuksia. Hänelle pystytettiin kuvapatsaita, alttareita ja temppeleitä. Saipa hän oman nimikkokuukaudenkin (mensis Iulius). Kaikenlaisten uudistustöidensä lisäksi Caesar ehti saavuttaa mainetta myös kirjailijana. Hänen selkeästä ja yksinkertaisesta esitystavastaan tuli monien aikalaisten tyyli-ihanne. Muistiinpanoissaan Gallian sodasta tekijä on taitavasti kirjannut lähihistoriaa, jonka kulkua hän on itse ollut ohjailemassa täydellä teholla. Muun muassa käyttämällä itsestään kolmatta persoonaa hän omaksuu tarkoituksellisesti eräänlaisen ulkopuolisen tarkkailijan roolin. Tämän vuoksi lukija saa sellaisen vaikutelman, että tapahtumien erittely on viileän puolueetonta. Caesar kaihtaa suoranaista tosiasioiden vääristelyä, mutta hän valikoi sopivasti aineistoa jättäen itselleen epäedullisia seikkoja kertomatta. Pyrkimys on ymmärrettävä: Caesar ei halunnut antaa aseita poliittisten vastustajiensa käsiin.  

Alkuteksti ja suomennos

Teksti on saatavilla pdf-muodossa, suomennos sekä alla että pdf:nä. Luetaan siis otteita Caesarin Gallian sodan 6. kirjasta - vaihteeksi (erittäin) klassista latinaa!

1. Monista syistä odottaessaan suurempaa Gallian kapinaa Caesar ryhtyi pitämään kutsuntaa legaattien Marcus Silanuksen, Gaius Antistius Reginuksen ja Titus Sextiuksen avulla. Samalla hän pyysi prokonsuli Gnaeus Pompeiusta, koska kerran tämä itse jäi pääkaupungin läheisyyteen ylipäällikkyyden kanssa valtion asioiden hoitoa varten, käskemään niitä, jotka tämä oli konsulin uskollisuuden valalla ottanut palvelukseensa Alppien tämänpuoleisesta Galliasta, kokoontumaan sotamerkkien alle ja lähtemään luokseen. Hän piti hyvin tärkeänä Galliassa vallitsevan käsityskannan säilyttämistä vastaisen varalle ja halusi Italian apuneuvojen näyttävän niin suurilta, että jos jokin sodassa olisi häviön omaa, niin hän ei ainoastaan voisi lyhyessä ajassa korjata sen, vaan myös lisätä suuremmilla joukoilla. Kun Pompeius oli suonut tämän ( = suostunut pyyntöön) sekä valtion että ystävyyden nimissä, hän nopeasti suoritti värväyksen omien miestensä kautta, sekä muodosti että johdatti luokseen kolme legioonaa ennen, kuin talvi ehti kulua loppuun. Lisäksi hän tuplasi niiden joukkojen määrän, jotka hän oli menettänyt Quintus Tituriuksen kanssa, ja opetti ( = osoitti) nopeudella ja joukoillaan, mihin Rooman kansan kuri ja sotavoimat pystyivät.

26. On hirvenmuotoinen härkä, jonka otsan keskikohdalta korvien välissä esiintyy yksi sarvi, korkeampi ja pystysuorempi kuin ne sarvet, jotka ovat meille tuttuja. Sen kärjestä leviää laajalle ikään kuin kämmeniä ja oksia. Naaraan ja uroksen ulkomuoto on sama, sama sarvien muoto ja suuruus.

27. Samoin on niitä, joita kutsutaan hirviksi. Näiden muoto ja turkin kirjavuus on aivan samanlainen kuin vuohilla, mutta ne ovat hieman suurempia ja sarviltaan tylppiä. Niillä on sääriluut ilman nikamia ja niveliä, eivätkä ne levätäkseen vaivu maahan, eivätkä ne voi nostaa itseään pystyyn tai ylös, jos ne romahtavat onnettomina jostakin kaatumisesta. Näillä on puut makuupaikkoina. Ne nojautuvat niihin ja vain näin hiukan nojautuneina saavat lepoa. Kun metsästäjät ovat havainneet näiden jäljistä, minne niillä on tapana vetäytyä, he kaivavat siinä paikassa kaikki puut alta juuriltaan tai kaatavat puut vain sen verran, että ne näyttävät jäävän pystyssä olevilta. Kun hirvet ovat nojanneet siihen tapansa mukaan, ne murjovat heikot puut painollaan ja samalla romahtavat itsekin.

28. Kolmas on niiden laji, joita kutsutaan alkuhäriksi. Ne ovat suuruudeltaan hiukan norsujen alapuolella, ulkonäöltään, väriltään ja muodoltaan härän kaltaisia. Niiden voima ja nopeus ovat suuria, eivätkä ne säästä ihmistä eikä villieläintä, jonka ne ovat huomanneet. Näitä germanit innokkaasti tappavat pyydystettyinä sudenkuoppiin. (Subjektina ovat poikkeuksellisesti germanit, koska heistä on puhuttu kirjan aiemmissa kappaleteksteissä.) Tällä työllä nuoret miehet kovettavat itseään ja harjoittautuvat tällä metsästyksen lajilla. Ne, jotka ovat surmanneet niitä useita, esitettyään sarvia todisteena julkisesti saavat suurta ylistystä. Mutta eläimet eivät voi tottua ihmisiin eikä kesyyntyä, ei edes pienokaisina pyydystettyinä. Niiden sarvien suuruus, muoto ja ulkonäkö eroaa paljon meidän härkiemme sarvista. Kerättyään niitä innokkaasti ne reunustetaan reunoilta hopealla ja käytetään pikareina mitä suurenmoisemmissa pidoissa.

30. Basilus tekee, kuten käskettiin. Hän kulkee matkan nopeasti ja vastoin kaikkien arvelua ja yllättää monia pahaa aavistamattomia pelloilla. Heidän ilmoituksestaan hän rientää itse Ambiorixin luo siihen paikkaan, jossa tämän sanottiin olevan vain muutaman ratsumiehen kanssa. Sattuma kykenee paljoon sekä kaikissa asioissa että varsinkin sodassa. Sillä suuresta sattumasta tapahtuu niin, että Basilus hyökkäsi hänen itsensä, varomattoman ja vielä valmistumattomankin kimppuun ja että ihmiset näkivät hänen tulonsa ennen, kuin huhu ja sanoma tuotiin tiedoksi. Ambiorix oli niin suuresti onnekas, että hän itse vältti kuoleman, vaikka häneltä oli riistetty kaikki sotavarusteet hänen ympäriltään sisältäen matkavaunut ja hevoset. Mutta se tapahtui siitäkin, että rakennuksen ollessa metsän ympäröimänä kuten gallien asuinpaikat tavallisesti ovat, koska he helteen välttämisen vuoksi useimmiten pyrkivät metsien ja jokien läheisyyteen, hänen matkakumppaninsa ja läheisensä torjuivat vähän aikaa ahtaassa paikassa meidän ratsumiestemme voimaa. Näiden taistellessa eräs hänen omasta väestään asetti hänet hevosen selkään. Metsät peittivät pakenijan. Siten sattuma vaikutti paljon sekä hänen joutuessaan vaaraan että sitä välttäessään. 

Elena Chakhvatovan puolesta

Huomenlahjakirjeitä

Kaksi huomenlahjakirjettä keskiajan Ruotsista

Huomenlahja oli keskiajan Ruotsissa sulhasen morsiamelle antama lahja häiden jälkeisenä aamuna. Aateliston keskuudessa huomenlahja oli usein maaomaisuutta, jonka lahjoittaminen vahvistettiin huomenlahjakirjeellä. Latinaksi kirjeitä on 1300-luvun puoleenväliin saakka, sen jälkeen kirjeet on kirjoitettu ruotsiksi. Alla kaksi latinaksi kirjoitettua, jotka löytyvät painettuina lähdejulkaisusta Diplomatarium Suecanum (DS) sekä sähköisenä Riksarkivetin keskiaikaisten asiakirjojen kortistosta (SDHK) riksarkivet.se/sdhk 

Teksti löytyy myös ohessa pdf-tiedostona.

1. kirje (kuvissa)

Omnibus presentes litteras inspecturis Johannes byrgeri filius de forsom. salutem in domino sempiternam. Tenore presencium, constare uolumus omnibus euidenter Nos dilectam uxorem nostram Hialmborgem filiam Domini Eschilli & domine walborgis honore quo possumus honorantes. & amore gratuito diligentes & in perpetuum dilecturi. Eidem uxori nostre Curiam nostram forsæ. in dotem que wlgariter dicitur morgengæfh. omnimode & cum omnibus suis attinenciis longe uel prope sitis firmiter contulisse; Jsta tamen condicione adiecta. quod si ipsam post nos superuiuere contigerit siue habentem filios siue non. ei & filiis suis & nostris. si fuerint. uel heredibus ipsius aliis quicumque fuerint. predicta curia cedat iure ab eis perpetuo possidenda. si autem contingat ipsam prius mori quam nos. volumus quod dicta curia ad nos & nostros heredes deuoluatur. & loco dotis predicte. habeant heredes eiusdem uxoris nostre memorate. curiam nostram dictam. thorp iure perpetuo possidendam. Preterea si ipsa & nos. liberos habuerimus. post nos et post uxorem nostram uiuentes. tunc si ipsi filios de se non genuerint. volumus quod sepe dicta curia. forsæ. ad heredes nostros plenarie reuertatur. Jn cuius testimonium. presentes fuerunt. dominus meus episcopus lincopensis. dominus laurencius. dominus eskillus. dominus magnus karlson. Dominus Nicholaus sedstredis. Dominus iohannes knutson. & plures alij fidedigni. Ad cuius euidenciam pleniorem. sigilla predictorum dominorum apponi petiuimus. & reddimus pariter nostro sigillo presentes litteras sigillatas. Actum in h..læstad. anno domini .M°. CC°.XC. secundo. secunda feria proxima post dominicam. Misericordia domini.

Suomennos:

Johannes Birgersson Forsasta tervehtii iankaikkisessa Herrassa kaikkia, joita tämä kirje koskee. Tällä kirjeellä tahdomme tehdä tiettäväksi, että kaikille todistetaan rakkaan vaimomme, Hjalmborgin, herra Eskilin ja rouva Valborgin tyttären kunniaa. Voimme arvostaa häntä, rakkaudesta pyyteettömästi ahkeraa ja ikuisesti rakastavaa. Samalle annamme vaimollemme Forsan maatilamme myötäjäisinä, joita kansankielellä kutsutaan huomenlahjoiksi, kaikenlaisten ja kaikkien heille kuuluvien omistusten kanssa, lähellä tai kaukana sijaitsevien. Kuitenkin sillä lisäehdolla, että jos meistä hän sattuu elämään pidempään ja hänellä on tai ei ole poikia ja heidän pojillaan, jos niitä meillä tulee olemaan tai muille hänen perillisilleen, jokaiselle joka tulee olemaan, perivät he oikeutetusti edellä mainitun maatilan ikuiseksi omistuksekseen. Jos puolestaan sattuu niin, että hän kuolee aiemmin kuin me, tahdomme että edellä mainittu tila jää meille ja meidän perillisillemme ja saakoon saman vaimon perilliset aiemmin mainitun huomenlahjan sijasta meiltä thorpaksi kutsutun tilamme ikuiseksi omistuksekseen. Lisäksi jos hänen ja meidän saamamme lapset elävät meidän ja meidän vaimomme jälkeen, ja jos heille ei synny poikia, tahdomme että usein mainittu Forsan maatila palautetaan kokonaisuudessaan meidän perillisillemme. Minkä todisteena läsnä ovat herrani Linköpingin piispa, herra Lars, herra Eskil, herra Magnus Karlsson, herra Nils Sestridsson, herra Johan Knutsson ja useampia muita luotettavia, jonka todisteena olen liittänyt edellä mainittujen herrojen sinetit. Samalla kertaa olemme pyytäneet sinetöimään tämän kirjeen sinetillämme.  Tapahtui Harlestadissa Herran vuonna 1292, pääsiäisen jälkeisen toisen sunnuntain jälkeisenä maanantaina (seuraava päivä sunnnuntain jälkeen).

DS 1067
SDHK-nr 1559

2. kirje:

Omnibus presens scriptum cernentibus Iohannes Brudzson salutem in Domino sempiternam. Tenore presencium profiteor euidenter me dilecte consorti mee Cristine Hemmingsdotar omnia bona mea in Othenswi, videlicet duas curias villicales cum duobus molendinis et eorum locis dictis curiis adiacentibus, et vnam curiam in Hoxby cum omnibus et singulis ipsorum pertinenciis in sicco et humido consistentibus infra sepes et extra, prope vel remote positis, nullis penitus exceptis, racione dotis, dicte morghengawa, condicionibus notabiliter subsequentibus veraciter contulisse, ita videlicet quod, si nos, quod Deus annuat, liberos progenerare contingat, extunc premissa bona ipsis racione matrimonii et non patrimonii cedant perpetuo possidenda. Si vero ipsam aut me liberis non procreatis vel superuiuentibus, quod Deus auertat, ab hac luce migrare contingat, extunc nostrum alteri tunc superuiuenti bona premissa ad perpetuam possessionem cedant, reclamacione quorumcunque inposterum minime valitura. In premissorum omnium euidenciam firmiorem sigilla nobilium virorum dominorum Nicholai Thurisson, decem prouinciarum legiferi, Karuli Tukæsson et Laurencii Germundasson militum necnon Benedicti Brudzson, fratris mei karissimi, vna cum meo proprio presentibus sunt appensa. Scriptum anno Domini m°ccc°l primo tercia feria proxima ante festum beati Michaelis.

Suomennos:

Johannes Brudsson tervehtii iankaikkisessa Herrassa kaikkia tämän kirjeen näkeviä. Tällä kirjeellä vahvistan todistetuksi että annan minun rakkaalle puolisolleni Kristina Hemmingsdotterille kaikki minun omaisuuteni Odensvissa, nimittäin kaksi tilanhoitajan hoitamaa tilaa myllyjen kera ja niiden seuduilta nimetyiltä läheisiltä tiloilta ja yhden tilan Högsbystä, niihin kuuluvat omistukset, kaikista tai yhdestä kerrallaan, aidan sisä- ja ulkopuolelta, kuivasta ja kosteasta maasta koostuvat, lähellä tai kaukana sijaitsevat, poikkeuksetta, myötäjäisiksi, huomenlahjoiksi kutsutuiksi. Sopimuksella on todella lahjoitettu seuraaville, heille nimittäin, jos meille, minkä Jumala suokoon, saisi syntyä lapsia, silloin edellä esitetyt tilat periytyvät äidinperintönä, ei isänperintönä ikuiseksi omaisuudeksi. Jos hän ei todellakaan joko tee lapsia minun kanssani tai elä pidempään, koska Jumala estäisi, sitten meistä toiselle, pidempään elävälle, periytyy sen jälkeen edellä mainittu omaisuus ikuiseksi omaisuudeksi. Edellä esitetyn lujemmaksi vakuudeksi on liitetty kaikkien ylhäisten miesten sinetit, herran Nils Thuressonin, läänin kihlakunnan tuomarin, Karl Tukessonin ja ritarin Lars Germundssonin, myös rakkaan veljeni Bengt Brudssonin, yhdessä minun omani kanssa. Kirjoitettu Herran vuonna 1351, lähimpänä tiistaina ennen Mikkelinpäivää.

DS4748
SDHK-nr 6264

Tuula Rantalan puolesta

Hobbitus Ille

• Hobbit Hole. Copyright 2012 Jeff Hitchcock. CC.

J.R.R. TOLKIEN: HOBBITUS ILLE – AUT ILLUC ATQUE RURSUS RETRORSUM

(HOBITTI ELI SINNE JA TAKAISIN) (.pdf)

Teksti ja suomennos:

In foramine terrae habitabat hobbitus: nec foedum, sordidum madidumque foramen, nec extremis lumbricorum atque odore caenoso impletum, nec etiam foramen aridum, inane, harenosum, in quo nihil erat ad considendum aut edendum aptum; immo foramen-hobbitum, ergo commodum.

            Quod ianuam omnino rotundam, fenestrae navis similem, viridem pictam cum bulla aeraria flaventeque in media accurate defixa habuit. Aperta est ianua in atrium tubulatum, cuniculo simile: cuniculus autem commodissimus, non fumidus, cum parietibus lacunatis et solis pavimentatis et tapetis tectis, qui sellis expolitis et plurimis uncis ad petasos amiculaque suspendenda ornatus est – nam hospites hobbito placebant. Cuniculus, magis minusque in linea directa iter faciens, porro et porro in latus Collis – Collis Ille, ut totus populus multa milia passuum circum illum appellavit – sinuabat, ex quo multae et parvae fores apertae sunt, alter hinc alter illinc. Ascendere scalas hobbito non opus fuit: cubicula, balnea, apothecae, cellae penariae (multae earum), vestiaria (fuerunt hobbito conclavia vestibus omnino dedicata), culinae, triclinia, omnia in eodem plano fuerunt, profecto in eodem meatu.

Maan kolossa asusti hobitti: se ei ollut inhottava, likainen ja kostea kolo, täynnä madonpäitä ja loanhajua, eikä myöskään kuiva, tyhjä, hiekkainen kolo, jossa ei ollut mitään istumista varten tai syötäväksi kelpaavaa. Päinvastoin: se oli hobitinkolo, eli siis mukava.

            Siinä oli täysin pyöreä ovi, laivanikkunan kaltainen, vihreäksi maalattu, jossa oli kuparinen ja kullankeltainen nuppi tarkasti keskelle kiinnitettynä. Ovi avautui tunnelimaiseen, maanalaista käytävää muistuttavaan eteiseen: mutta käytävä oli mitä viihtyisin, ei savuinen, siinä oli paneloidut seinät sekä kivilaatoilla päällystetyt ja matoilla suojatut maalattiat, ja se oli sisustettu koristeellisilla tuoleilla sekä lukuisilla naulakoilla hattujen ja päällysviittojen ripustamiseksi – vieraat olivat nimittäin hobitille mieluisia. Käytävä, enemmän tai vähemmän suorassa linjassa kulkien, mutkitteli edemmäksi ja edemmäksi Kukkulan kupeeseen – Tuon Kukkulan, kuten koko kansa monta peninkulmaa sen ympärillä sitä kutsui – josta monet pienet sisäänkäynnit avautuivat, yksi täältä, toinen sieltä. Hobitin ei ollut tarpeen kiivetä portaita: kamarit, kylpyhuoneet, viinikellarit, ruokavarastot (useat sellaiset), vaatehuoneet (hobitilla oli täysin vaatteille omistettuja huoneita), keittiöt, ruokasalit, kaikki olivat samassa tasossa, tosiaankin samalla käytävällä.

Quid est hobbitus? Hobbitis opus est, ut opinor, explanatione quadam hodie, quoniam rari facti sunt et Hominum Magnorum, ut nos appellant, timidi. Sunt (aut erant) homines parvuli, circa dimidium proceritatis nostri, et minores quam nani barbati. Barbae hobbitis non sunt. Est illis paululum aut nihil magiae, praeter vulgare cottidianum genus, quod illis usui est ut taciti et cito se auferant quandocumque talis ingens et stulta gens qualis tu et ego rustice errat, strepitum similem elephantis faciens, quem illi milibus passuum abhinc audire possunt. Proclivitatem ad pinguem ventris habent; in coloribus splendidis (plerumque viridi et luteo) se vestiunt; calceos non induunt, quod plantae pedum coriis naturalibus augentur et capillis densis calidis fulvis sicut crines in capite (qui sunt crispi); longos peritos fulvos digitos habent, vultus apertos, et risus altos sucososque rident (imprimis post cenam, quam bis in die edunt quandocumque possunt).

Mikä on hobitti? Hobiteista on tarpeen antaa tänä päivänä jokin selitys, niin otaksun, koskapa he ovat käyneet harvinaisiksi ja aroiksi Isoja Ihmisiä (kuten he meitä kutsuvat) kohtaan. He ovat (tai olivat) pikkuruisia ihmisiä, suunnilleen puolet meidän pituudestamme, ja pienempiä kuin parrakkaat kääpiöt. Hobiteilla ei ole partaa. Heillä on vähän tai ei yhtään taikavoimaa, lukuun ottamatta yleistä, tavanomaista tapaa, joka heille on hyödyksi, haihtua paikalta ääntä päästämättä ja joutuisasti joka kerta kun sellainen valtavan ja typerän lajin edustaja kuin sinä ja minä harhailee moukkamaisesti, pitäen elefantin lailla meteliä, jonka he voivat kuulla peninkulmien päästä. Heillä on taipumus vatsan lihavuuteen; he pukeutuvat kirkkaisiin väreihin (useimmiten vihreään ja kullankeltaiseen); he eivät käytä kenkiä, koska heidän jalkapohjiaan vahvistaa luontainen nahka ja jalkojen päältä kasvaa tuuheita, lämpimän kullanruskeita karvoja, jollaiset ovat myös heidän hiuksensa (jotka ovat kiharat); heillä on pitkät, näppärät, rusehtavat sormet, vilpittömät kasvonilmeet, ja he nauravat syvältä kumpuavaa ja makeaa naurua (etenkin päivällisen jälkeen, jonka he syövät kahdesti päivässä aina kun suinkin voivat).

Fortuna insolita, quodam mane iampridem in tranquilitate orbis terrarum, cum minus clamoris et plus viridis erat, et hobbiti etiam numerosi fortunatique erant, et Bilbo Baggins post ientaculum in fore stabat fumum emittens ex fumisugio longo ligneo ingentique, quod ad digitos laneos (compte pectitos) pedum paene declinabat – advenit Gandalphus. Gandalphus! Si tu quartam partem solum audivisses rerum quae ego de illo audivi, et ego minimam solum omnium rerum, quae audiri possunt, audivi, tu ad fabulam mirabilem quamlibet praeparares. Ubicumque ille iter fecit, fabulae et facinora audacia oriebantur, in modo insolitissimo.

Epätavallinen onni, eräänä aamuna kauan sitten maailman rauhassa, kun oli vähemmän huutoa ja enemmän vehreyttä, ja hobitit olivat yhä runsaslukuisia ja onnekkaita, ja Bilbo Reppuli seisoskeli ulkona aamiaisen jälkeen päästellen savua pitkästä, puisesta ja valtavan suuresta piipusta, joka kaartui lähes villaviin varpaisiin asti (jotka olivat tyylikkäästi kammatut) – saapui Gandalf.  Gandalf! Jos olisit kuullut vain neljäsosan asioista, jotka minä olen hänestä kuullut, ja minä olen kuullut vain hyvin pienen osan kaikista asioista, jotka voidaan kuulla, sinä valmistautuisit mielin määrin ihmeelliseen tarinaan. Missä tahansa hän teki matkaa, tarinat ja seikkailut saivat alkunsa mitä yllättävimmällä tavalla.

Satu Tuomisen puolesta

Iohannes Boccacius: De mulieribus claris

IVNO REGINA in nummo Augustae Iuliae
Soaemiae, ca. AD 220

Giovanni Boccaccio (1313-1375) ja De mulieribus claris vuodelta 1362

Giovanni Boccaccion nykyajan parhaiten tuntema teos lienee italiaksi kirjoitettu Decamerone (1348-51). Tätä voi kuitenkin pitää pikemminkin poikkeuksena hänen tuotannossaan: varhaiset kirjoitukset olivat elegantteja hovirunoja ja romansseja. Myöhemmin hän kiinnostui erityisesti ystävänsä Petrarcan vaikutuksesta humanismista, ja Boccaccion myöhäisempi tuotanto onkin latinankielisiä ensyklopedioita ja biografioita.

De claris mulieribus on ensimmäinen ainoastaan naisista kertova biografiakokoelma. Sen esikuvana on ollut Petrarcan De viris illustribus. Boccaccion teos alkaa Eevasta, ja käy läpi kreikkalais-roomalaisen maailman kuningattaria ja sankarittaria. Hahmoja on myös Raamatusta, mutta kristillisiä, antiikin jälkeen eläneitä naisia Boccaccio ei juurikaan käsittele. Tämän hän perustelee hagiografioiden runsaan pyhimysnaisista kertovan materiaalin olemassaololla. Kirjoittaja ei mainitse kovinkaan monia lähteitä (Paavali, Raamattu, Hieronymus), ja taustoiden tutkimuksessa on vielä työtä. Mm. kirjoitustyylistä ja esitetyistä tiedoista on kuitenkin päätelty Boccaccion lukeneen ainakin Liviusta, Ovidiusta, Plinius vanhempaa, Statiusta, Suetoniusta, Valerius Maximusta, Vergiliusta.

Kertomusten rakenne seuraa kirjoittajan mainitsemia esikuvia (Petrarca ja Hieronymus). Otsikko esittelee käsiteltävän henkilön, ja tarina alkaa hänen sukutaustansa ja sosiaalisen asemansa selvittämisellä. Tämän jälkeen kerrotaan miksi henkilö tunnetaan, jota seuraa esitys hänen elämästään ja teoistaan yksityiskohtaisemman tarinan muodossa. Kertomus päättyy usein pieneen opetukseen tai selitykseen tekojen merkityksesyä. Boccaccion tyyli ja kirjoituksen sisältö on tyypillistä varhaiselle renessanssihumanismille. Huomiota kiinnitettiin erityisesti moraaliseen ja älylliseen kasvatukseen, jota ei humanistien mielestä harjoitettu riittävästi. Boccaccionkin ihanteena oli antiikin roomalainen hyveellisyys, virtus, ja tätä kohti pyrittiin klassista kirjallisuutta ja historiankirjoitusta opiskelemalla.

De mulieribus claris käsittää 104 lukua, jotka koskevat sekä hyveellisiä että vähemmän ansioituneita naisia. Esitystapa on aikakauden mukainen: suurin naisia koskeva ylistys oli tämän miehen veroisuutensa. Joka tapauksessa Boccaccio ei säästele ylistäviäkään sanoja. Teoksesta tunnetaan yli 100 käsikirjoitusta, joten sitä voi pitää ajallaan hyvin suosittuna. Se käännettiin pian ilmestymisensä jälkeen italiaksi, ja seuraavilla vuosisadoilla lukuisille muille eurooppalaisille kielille. Meidän tässä lukupiirissä käyttämä Laurenziana Plut. 90 sup 98 -käsikirjoitus on voitu tunnistaa Boccaccion itse kirjoittamaksi. Sitä säilytetään Firenzen Biblioteca Medicea Laurenziana -kirjastossa ja se on luettavissa editoituna verkossa.

Tekstit

Luetaan kolme naismuotokuvaa. Englanninnokset ovat peräisin teoksesta Boccaccio, Giovanni, Famous Women. Virginia Brown (ed. and transl.) Harvard Univ. Press, Cambridge 2001, joka perustuu seuraavaan teokseen: Branca, V., ed., Tutte le opere di Giovanni Boccaccio, vol. X: V. Zaccaria, ed., De mulieribus claris, Milano, 1967. Latinankieliset tekstit ovat saatavilla Biblioteca italianasta. Tekstit pdf-muodossa.

IV. De Iunone regnorum dea.

Iuno, Saturni et Opis filia, poetarum carmine et errore gentilium toto orbi pre ceteris mulieribus, gentilitatis infectis labe, celeberrima facta est, in tantum ut nequiverint taciti temporum dentes, cum cuncta corrodant, adeo infame exesisse opus, quin ad etatem usque nostram notissimum eius non evaserit nomen. Verum ex hac potius fortunam egregiam recitare possumus, quam opus aliquod memorabile dictum referre. Fuit enim cum Iove illo cretensi, quem decepti veteres celi finxere deum, eodem edita partu et ab infantia transmissa Samum ibique ad pubertatem usque cum diligentia educata, Iovi demum fratri nupta est; quod per multa secula eiusdem est statua in templo Sami testata. Nam existimantes Samii non modicum sibi posterisque suis afferre glorie quod se penes alta atque desponsata Iuno sit, quam celi reginam arbitrabantur et deam, ne memoria hec dilueretur facile, templum ingens et pre ceteris orbis mirabile construxere numinique dicavere suo et ex marmore pario, in habitu nubentis virginis, eiusdem ymaginem sculpi fecere temploque preposuere suo. Hec tandem regi magno nupta, excrescente eius in dies imperio atque fama longe lateque nomen ipsius efferente, non modicum et ipsa splendoris consecuta est. Sane, postquam poeticis fictionibus et insana antiquorum liberalitate celi regina facta est, que mortalis regina fuerat, Olympi regnis eam divitiisque prefecere nec non et illi coniugalia iura atque parientium auxilia commisere; et alia longe plura, ridenda potius quam credenda. Ex quibus, sic humani generis hoste suadente, multa illi undique constructa sunt templa, altaria plurima, sacerdotes, ludi et sacra, more veteri instituta; et, ut de reliquis taceam, post Samos, celebri veneratione ab Argivis Achaye populis et a Cartaginensibus diu honorata est; et postremo a Veiis Romam delata in Capitolio et in cella Iovis optimi maximi, non aliter quam viro iuncta suo, locata, sub vocabulo Iunonis regine, a Romanis, rerum dominis, cerimoniis multis et diu culta est, etiam postquam in terris comparuit Deus homo.

IV Juno, Goddess of Kingdoms

Thanks to the poets and pagan error, Juno, the daughter of Saturn and Opis, has become the most famous of all the women in the world who were stained with the plot of paganism. So great is her fame that the silent teeth of time, which gnaw all things to pieces, have not been able to consume her notorious deeds and prevent her name, well know to all, from reaching even our age. Nonetheless, it is easier to speak of Juno's singular good fortune than to relate any great deed of hers that is worthy of comment.  

She and that Jupiter of Crete (whom the ancients wrongly imagined to be the god of heaven) were born twins. In her infancy Juno was sent to Samos and there was carefully brought up until she reached puberty and finally married her brother Jupiter. To this her statue in the temple at Samos for many centuries bore witness. Indeed, the people of Samos considered Juno a goddess and queen of heaven and believed that her upbringing and marriage in their country brought glory to them and their descendants. To keep alive the memory of this connection, they built a huge temple consecrated to her divinity, more marvelous than any other in the world. They also ordered a statue of Juno, dressed as a young girl for her wedding, to be carved out of Parian marble, and they placed it in front of her temple.  

Juno herself gained no little glory through her marriage to the great king, whose power and fame were steadily increasing and spreading his name far and wide. Later the fictions of poets and the extravagant folly of the ancients made this woman, who had been a mortal queen, into the queen of heaven. They placed her in charge of the kingdom and wealth of Olympus and entrusted to her conjugal rights, the protection of women in childbirth, and many other things that arouse our amusement rather than our belief.  

As a result, through the persuasion of the Enemy of humankind, numerous temples and altars were erected to Juno everywhere, and priests, games, and sacrifices were assigned to her according to ancient custom. For a long time she was honoured with solemn reverence, after Samos, by the Argive peoples of Achaia and by the Carthagenians, not to mention others. At last Juno was brought to Rome from Veii and placed in the sanctuary of Jupiter Optimus Maximus on the Capitoline Hill, just as she were joiningher husband. The Romans, masters of the world, long honoured her with many ceremonies under the name of Queen Juno, even after the time of Christ. 

LXXXI. De Iulia Gaii Cesaris dictatoris filia.

Iulia et genere et coniugio forsan totius orbis fuit clarissima mulierum; sed longe clarior amore sanctissimo et fato repentino. Nam a Gaio Iulio Cesare ex Cornelia coniuge, Cynne quater consulis filia, unica progenita est. Qui Iulius ab Enea, inclito Troianorum duce, per multos reges et alios medios paternam duxit originem, maternam vero ab Anco, quondam Romanorum rege; gloria bellorum atque triunphorum et dictatura perpetua insignis plurimum homo fuit. Nupsit preterea Pompeio magno, ea tempestate Romanorum clarissimo viro, qui in vincendis regibus, deponendis eisque de novo faciendis, nationibus subigendis, pyrratis extinguendis, favorem romane plebis obtinendo, et regum orbis totius clientelas acquirendo, non terras tantum, sed celum omne fatigavit diu. Quem adeo illustris mulier, esto iuvencula et ille provectus etate, ardenter amavit, ut ob id immaturam mortem quesierit. Nam cum Pompeius in comitiis edilitiis sacrificaturus ab hostia, quam tenebat, ex suscepto vulnere se in varia agitante, plurimo respergeretur sanguine, et ob id, vestibus illis exutus, domum alias induturus remicteret, contigit ut deferens ante alios Iuliam pregnantem haberet obviam. Que cum vidisset viri cruentas vestes, ante quam causam exquireret, suspicata non forsan Pompeio fuisset violenta manus iniecta, quasi non illi dilectissimo sibi viro occiso supervivendum foret, in sinistrum repente delapsa timorem, oculis in tenebras revolutis, manibus clausis, concidit et evestigio expiravit: non solum viri atque civium romanorum, sed maximo totius orbis ea etate incomodo.

LXXXI Julia, Daughter of the Dictator Julius Caesar

Her ancestry and her marriage made Julia perhaps the most famous woman in the world, but her inviolable love and sudden death added much more luster to her reputation.  

She was the only child of Julius Caesar and his wife Cornelia, whose father Cinna had been consul four times. On his father's side, Julius was descended through many kings and other intermediaries from Aeneas, renowned leader of the Trojans; on his mother's side, from Ancus Marcius, a former king of the Romans. Caesar was especially famous for the glory attached to his military campaigns and triumphs and also for his permanent dictatorship.  

Julia married Pompey the Great, one of the most distinguished Romans of the time, who for many years gave heaven and earth no rest as he vanquished kings, deposed and created new ones, subdued nations, destroyed pirates, gained the favor of the Roman populace, and became the patron of kings throughout the world. Pompey was much older than Julia, who was still a mere girl, but she loved him ardently. This love caused her to seek an untimely death.  

One says, as Pompey was engaged in sacrifice at the aedilician elections, the animal he was holding jerked in all directions after it was wounded, spattering him with a great deal of blood. Pompey then took off his clothes and sent them back to his house to be exchanged for other garments. The first person to meet was Julia, who was pregnant. She saw her husband's bloody clothing and, without asking the reason, assumed that Pompey had been murdered. Ominous fear overcame her. Almost as if she could not bear to survive her beloved husband, Julia fell to the ground, her eyes shrouded in darkness and her hands clenched. She died immediately, to the great distress not only of her husband and her compatriots but the whole world at the time.  

LXII . De Claudia vestali virgine.

Claudiam vestalem virginem, digne ex Romanorum generoso sanguine procreatam crediderim, dum intueor insignem pietatem eius in patrem. Pompa quippe spectabili pre se ex senatus consulto triunphum pater agebat, frequenti Romanorum spectante plebe, cum se tribunorum plebis unus, ob privatam simultatem in eum non aliter quam in male meritum prorumpens, dedit in medium; et insolenti, more tribunitio, audacia violentas manus in triunphantem iniciens, eum de curru evolvere conatus est. Quod cum inter spectantes Claudia virgo conspiceret, illico urgente pietate commota, tristis et oblita sexus honestatisque victarum, quibus obtecta erat, pati non potuit, quin imo, repente medias inter catervas impetuosa prorumpens, et sibi audaci niso cedere turbam cogens, inter tribuni arrogantiam et patris gloriam se indefesso robore immiscuit et, quibuscunque ausis factum sit, amoto tribuno, liberum in Capitolium patri concessit ascensum.

O dulcis amor! o infracta pietas! Quid credemus vires imbecilli corpori prestitisse virginis, quid religionis oblivionem iniecisse, preter eum cernere iniuria opprimi quem meminerat infantie sue educatorem et piis delenitorem blanditiis, votorum in suam salutem exhibitorem, noxiorum amotorem omnium et provectioris etatis instructorem? Sed, ut de hoc satis dictum sit, queso: quis hoc tumultuantibus hominibus sanctimonialem immixtam virginem de inhonestate redarguet? Quis temerariam dicet? Quis tanquam in tribunitiam potestatem ausam iure damnabit, cum adeo pulchrum atque memorabile pietatis opus in tutandum patrium decus egerit, ut etiam robustissimus iuvenis acriori animo fecisse nequiverit? Equidem non immerito dubitem quis spectabiliorem triunphum: an pater in Capitolium traxerit, an nata in edem reportaverit Veste.

LXII. Claudia, a Vestal Virgin

Considering the remarkable devotion she had for her father, I am inclined to believe that Claudia, a vestal Virgin, was a worthy descendant of noble Roman stock. By decree of the Senate, her father was celebrating a triumph with great pomp before a large crowd of Romans. Suddenly, moved by private enmity, a tribune of the plebs stepped forward and lunged towards him as if against one who deserved ill. With the arrogant boldness characteristic of the tribunes, this man laid violent hands on the victor and tried to pull him down from the chariot. The virgin Claudia, who was among the spectators, saw what had happened and was distressed and saddened because of the love she bore her father. Unable to endure the situation, she forgot her sex and the dignity of the headbands she was wearing. At once she rushed impetuously into the midst of the crowd. Her bold dash compelled the bystanders to give way, and Claudia forced herself between the arrogant tribune and her father who was in the midst of his triumph. In her daring she somehow managed to push the tribune aside and assure her father free ascent to the Capitol.

What sweet love! What firm devotion! What shall we believe gave strength to the maiden’s weak body? What shall we believe made her forget to act as a Vestal, if not the sight of a shameful attack on ha father — the father she remembered nurturing her as a child, consoling her with his affectionate caresses, granting those desires which were for her own good, keeping her safe from all harm, and guiding her as she grew to womanhood? But enough of this, please. Who will use her action as a pretext to accuse a cloistered virgin of indecency because she mingled with riotous men? Who will say that she was rash? Who can in justice condemn her for defying the tribune's power in order to defend her father by an act of devotion so beautiful and memorable as to be impossible for even a young man of great strength and passion? Certainly I question, and not without reason, which of the two celebrated the more glorious triumph: the father ascending the Capitol or the daughter returning to the temple of Vesta.

Anna Vuolannon puolesta

Cyprianus, De habitu virginum

Toinen 26.3. käsiteltävistä teksteistä on ote Pyhän Cyprianuksen kirjoituksesta De habitu virginum (vanhempi pdf). Tausta ja käännös lisätty 20.3.2014, myös pdf uusittu (kirjoitusvirheitä poistettu, sis. myös taustan ja käännöksen; uusi pdf). Vain kappaleesta 22 on tässä Outi Lehtipuun valmistelema käännös, kappale 23 käännettään yhdessä tapaamisen aikana siltä osin kuin ehdimme.

Taustatietoa Cyprianuksesta

Thascius Caecilius Cyprianus (n. 200 – 258) on yksi tunnetuimpia varhaisia latinaksi kirjoittaneita teologeja yhdessä itseään hieman aiemmin eläneen Tertullianuksen kanssa. Hän vaikutti (Tertullianuksen tavoin) Karthagossa, Pohjois-Afrikassa. Cyprianus valittiin Karthagon piispaksi noin vuonna 248. Hänet yhdistetään ennen kaikkea kysymykseen siitä, miten vainojen aikana uskostaan luopuneisiin tulisi suhtautua. Cyprianus, joka itse oli paennut Karthagosta Deciuksen vainojen aikana, edusti kantaa, jonka mukaan uskostaan luopuneet voidaan ottaa takaisin kirkon yhteyteen, jos he osoittavat katumusta. Hän joutui kysymyksessä arvovaltakiistaan nk. tunnustajien eli vainon aikana vankilaan joutuneiden kanssa. Nämä katsoivat, että heillä oli oikeus päättää, kuinka luopuneiden kanssa on meneteltävä.  Cyprianus puolusti tiukasti piispan valtaa niin tässä kuin muissakin kysymyksissä. Cyprianuksen oletetaan kuolleen Valerianuksen vainoissa. Kuolemasta on säilynyt (vahvasti epähistoriallinen) marttyyrikertomus.
Cyprianukselta on säilynyt useita kirjoituksia sekä kirjeenvaihtoa. Kenties tunnetuin teos on De unitate ecclesiae (Kirkon ykseydestä), joka sisältää kuuluisan lauseen: habere jam non potest Deum patrem, qui ecclesiam non habet matrem (jolla ei ole kirkkoa äitinä, sillä ei voi olla Jumalaa isänä).  Nyt käsillä oleva teksti on katkelma Cyprianuksen kirjoituksesta De habitu virginum (Neitsyiden pukeutumisesta), jossa Cyprianus kehottaa naimattomia naisia siveelliseen ja vaatimattomaan pukeutumiseen, johon ei kuulu koruja, ei ehostusta eikä muutakaan koristautumista.  Mielenkiintoista tässä katkelmassa on mm. se, millaisia etuja Cyprianus näkee naimattomuudesta olevan naiselle sekä se, kuinka Cyprianus yhdistää naimattomuuden ja pelastuksen. 

Teksti

22 Servate, virgines, servate quod esse coepistis, servate quod eritis.  Magna vos merces manet, praemium grande virtutis, munus maximum castitatis. Vultis scire quo malo careat et quid boni teneat continentiae virtus? Multiplicabo, inquit mulieri Deus, tristitias tuas et gemitus tuos, et in tristitia paries filios, et conversio tua ad virum tuum, et ipse tui dominabitur [Gen. 3:16]. Vos ab hac sententia liberae estis, vos mulierum tristitias et gemitus non timetis. Nullus vobis de partu circa filios metus est, nec maritus est dominus, sed dominus vester et caput Christus est ad instar et vicem masculi. Sors vobis et conditio communis est. Domini vox est in illa dicentis: Filii saeculi hujus generant et generantur. Qui autem habuerint dignationem saeculi illius et resurrectionis a mortuis, non nubunt, neque matrimonium faciunt. Neque enim incipient mori: aequales enim sunt Angelis Dei, cum sint filii resurrectionis [Luuk. 20:31–36]. Quod futuri sumus jam vos esse coepistis. Vos resurrectionis gloriam in isto saeculo jam tenetis, per saeculum sine saeculi contagione transitis. Cum castae perseveratis et virgines, Angelis Dei estis aequales. Tantum maneat et duret solida et illaesa virginitas, et ut coepit fortiter, jugiter perseveret; nec monilium aut vestium quaerat ornamenta, sed morum. Deum spectet et coelum, neque oculos ad sublime porrectos ad carnis et mundi concupiscentiam deprimat aut ad terrenas deponat.

23 Prima sententia crescere et generare praecepit, secunda continentiam suasit. Cum adhuc rudis mundus et inanis est, copiam foecundidate generantes propagamur, et crescimus ad humani generis augmentum: cum jam refertus est orbis et mundus impletus, qui capere continentiam possunt, spadonum more viventes, castrantur ad regnum. Nec hoc jubet Dominus, sed hortatur; nec jugum necessitatis imponit, quando maneat voluntatis arbitrium liberum. Sed cum habitationes multas apud Patrem suum dicat [Joh. 14:2], melioris habitaculi hospitia demonstrat.  Habitacula ista meliora vos petitis, carnis desideria castrantes, majoris gratiae praemium in coelestibus obtinetis. Omnes quidem qui ad divinum lavacrum Baptismi sanctificatione perveniunt, hominem illic veteram gratia lavacri salutaris exponunt, et innovati Spiritu sancto, a sordibus contagionis antiquae iterata nativitate purgantur. Sed nativitatis iteratae vobis major sanctitas et veritas competit, quibus desideria  jam carnis et corporis nulla sunt. Sola in vobis quae sunt virtutis et spiritus ad gloriam remanserunt. Apostoli vox est, quem Dominus vas electionis suae dixit, quem ad promenda mandata coelestia Deus misit: Primus homo, inquit, de terrae limo, secundus homo de coelo. Qualis ille de limo, tales et qui de limo; et qualis coelestis, tales est coelestes. Quomodo portavimus imaginem ejus qui de limo est, portemus et imaginem ejus qui de coelo est. [1. Kor. 15:47–49] Hanc imaginem virginitas portat, portat integritas, sanctitas portat et veritas; portant disciplinae Dei memores, justitiam eum religione retinentes, stabiles in fide, humiles in timore, ad omnem tolerantiam fortes, ad sustinendam injuriam mites, ad faciendam misericordiam faciles, fraterna pace unanimes atque concordes. 

Käännös

Neitsyet, pitäkää kiinni siitä, mitä olette alkaneet olla, pitäkää kiinni siitä, mitä tulette olemaan. Teitä odottaa suuri palkkio, hyveen suunnaton palkinto, siveyden suurin lahja. Tahdotteko tietää, mistä pahasta pidättyvyyden hyve jättää osattomaksi ja mistä hyvästä se saa osalliseksi? Naiselle Jumala sanoo: ”Minä teen suuriksi tuskasi ja kipusi ja tuskassa synnytät lapsia ja kääntymisesi on miehesi puoleen ja tämä hallitsee sinua.” (1. Moos. 3:16) Te olette tästä tuomiosta vapaat, te ette pelkää naisten tuskia ja kipuja. Teillä ei ole mitään pelkoa lasten synnyttämisestä eikä aviomies ole hallitsija, vaan teidän hallitsijanne ja päänne on Kristus, miehen kaltaisena ja hänen sijastaan. Teidän osanne ja asemanne on yhteinen. Herran ääni sanoo: ”Tämän maailman lapset naivat ja naitetaan. Mutta ne, jotka ovat tuon maailman ja kuolleista ylösnousemuksen arvoisia, eivät mene naimisiin eivätkä vietä häitä. Sillä he eivät enää kuole, sillä he ovat Jumalan enkelten kaltaisia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.” (Luuk. 20:34–36) Se, mitä meistä tulee, te olette jo alkaneet olla. Te olette jo tässä maailmassa osalliset ylösnousemuksen kunniasta. Te kuljette maailman läpi ilman maailman tartuntaa.  Pitäytyessänne puhtaina ja neitsyinä olette Jumalan enkelten kaltaisia. Pysyköön vain neitsyys ja lujittukoon vahvana ja vahingoittumattomana niin kuin se on uljaasti alkanut, kestäköön se jatkuvasti. Älköön se tavoitelko koristeekseen koruja ja vaatteita vaan tapoja. Katsokoon se Jumalaan ja taivaaseen katse kiinnitettynä korkeuteen, älköönkä painuko lihan ja maailman himoon tai asettuko maallisiin.

Outi Lehtipuun puolesta

Carmina Burana

Rota fortunae in codice
Burano (circa AD 1230)

“Carmina burana” -nimellä tunnettu käsikirjoitus lienee kuuluisin kokoelma keskiaikaista runoutta, suuri yleisö tuntee kokoelman epäilemättä erityisesti C. Orffin tekstien pohjalta tekemän sävellysteoksen kautta. Kuitenkin myös alkuperäisiä sävellyksiä on levytetty. Tämä kokoelma runoja löydettiin 1800-luvulla, ja vasta tältä ajalta on peräisin nimitys ”Carmina burana”, ”Benediktbeuernin lauluja”. Käsikirjoitus on laadittu vuoden 1230 tienoilla, sen runot ovat suurimmaksi osaksi tätä aikaisempia. Kokoelma on hyvin vaihteleva tasoltaan ja sisällöltään; CB-kokoelmaan kuuluu mm. nuoruuden ja kevään iloista kertovia runoja, juomalauluja sekä teatteria. Runot on kirjoitettu latinaksi, osa myös kansankielillä.

Carmina buranan runot voidaan pääsääntöisesti luokitella kuuluviksi nk. goliardi- l. vagantti-runouteen. ”Goliardi”-termin etymologia ei ole täysin selvä (Fichtner 1967: 230–237). Termiä ”goliardien runous” käytetään usein hyvin epätarkasti: usein termin alle niputetaan kaikki keskiaikainen runous, jota ei voi pitää uskonnollisena (Haskins 1982: 177). ”Goliardinen runous” ei ole keskiaikainen termi (Riggs 1977: 65).

Goliardinen runous yhdistetään 1100- ja 1200-lukujen kierteleviin pappisopiskelijoihin, goliardeihin (t. clerici vagi). 1000-luvulta lähtien nämä kiertelevät opiskelijat vaeltelivat oppilaitoksesta toiseen voidakseen seurata kuuluisien opettajien luentoja. Näihin aikoihin myös moderni yliopistolaitos sai alkunsa. Paitsi että goliardit tunnetaan kiertelevästä elämäntavastaan, säilyneiden lähteiden mukaan goliardit olivat myös eräänlaisia aikakautensa kapinallisia. He hankkivat mainetta häiritsemällä kirkkorauhaa esim. parodioimalla jumalanpalvelusmenoja ja osallistumalla kirkkolauluun itse tehdyin, rivoin sanoituksin. Katolinen kirkko koki goliardit uhkaksi arvovallalleen ja puuttui myöhemmin heidän kiertelevään elämäntapaansa. (Haskins 1982: 177 & 184; Waddel 1968: 177−179 & 203−204.)

Vaikka monet nk. goliardisen runouden teemat liittyvät kiertelevien opiskelijoiden elämään, näiden runojen kirjoittajat eivät (ainakaan yleensä) olleet kierteleviä opiskelijoita, vaan pikemminkin merkittävässä asemassa olevia, korkean sivistyksen omaavia henkilöitä, esim. yliopisto-opettajia. On tietenkin muistettava, että suurin osa tämän runouden kirjoittajista (kuten alla olevien runojen laatijat) on jäänyt tuntemattomiksi. Eräs kuuluisimmista, Arkkipoeetta, tosin matkusteli, mutta vietti (sikäli kuin tiedämme) suuren osan elämästään keisarillisessa hovissa. Lisäksi on huomattava, että goliardinen runous on laulettua lyriikkaa, jonka säveltäminen ja esittäminen vaativat koulutettuja muusikoita ja instrumentteja; näitä tuskin kiertelevät opiskelijat pystyivät hankkimaan. Goliardinen runous, maineestaan ja teemoistaan huolimatta, on kirjoitettu aikakautensa sivistyskeskuksissa latinaa taitavalle sivistyneelle yleisölle, joka tätä runoutta ymmärsi ja osasi arvostaa. Goliardiset teemat tässä runoudessa ovat siis pikemminkin kirjallisia topoksia kuin kuvauksia kirjoittajiensa todellisesta elämästä. Aiheesta tarkemmin, kts. esim. Dronke 1996: 21; Haskins 1982: 177−178; Raby: 340−341.

Kirjallisuutta

Carmina Burana mit Benutzung der Vorarbeiten Wilhelm Meyers; kritisch herausgegeben von   Alfons Hilka und Otto Schumann (1971).

Dronke, Peter (1996) The Medieval lyric.

Fichtner, Edward G. (1967) “The Etymology of Goliard.” Neophilologus, vol. 51, no. 1.

Haskins, Charles Homer (1982) The Renaissance of the Twelfth Century.

Raby, Frederic James Edward (1957) A History of Secular Latin poetry in the Middle Ages.

Rigg, Arthur George (1977) « Golias and other pseudonyms. » Studi medievali. 3^rd series vol. 18.

Waddel, Helen (1968) The Wandering Scholars.

Alla on suomennoksineen kolme runoa, jotka aiotaan käsitellä 26.3. Verkkoselainten asetuksista riippuen palstat saattavat sekaantua. Pdf-versio säilyttää paremmin asettelun. 

Estas in exilium

Carmina burana -kokoelmassa runo nro 69. Aloitus muistuttaa monia saman aikakauden romaanisilla kielillä kirjoitettuja runoja, jotka alkavat vuodenajan (yleensä kevään) kuvauksella ja siirtyvät sitten kertojaminän rakkauselämän kuvaukseen. Runoilija on vielä jakanut runon selkeästi kolmeen osaan säkeistöjen mukaan: 1. vuodenaika; 2. rakkaus; 3. rakkauden kohde. Vahva vastakohta-asetelma: talven kylmyys vs. rakkauden lämpö.

1. Estas in exilium                                                          Kesä on

iam peregrinatur,                                                            jo lähtenyt (”oleskelee maanpaossa”)

leto nemus avium                                                           ja lehto on hiljentynyt

cantu viduatur,                                                               intujen iloisesta laulusta

pallet viror frondium,                                                     lehtien vihreys kalpenee

campus defloratur.                                                         niitty lakastuu.

Exaruit,                                                                         Se, mikä kukoisti,

quod floruit,                                                                  kuivuu

quia felicem statum nemoris                                           kun kylmän pahaenteinen voima

vis frigoris                                                                     vie

sinistra denudavit                                                           ilon metsästä

et ethera silentio                                                             ja karkottamalla linnut

turbavit,                                                                         tekee

exilio                                                                              taivaan

dum aves relegavit.                                                         hiljaiseksi.

2. Sed amorem,                                                              Mutta rakkautta,

qui calorem                                                                     joka ruokkii

nutrit, nulla vis frigoris                                                      lämpöä, ei mikään kylmän voima

valet attenuare,                                                                voi heikentää,

sed ea reformare                                                             sillä rakkaus pyrkii uudistamaan

studet, que corruperat                                                    sen, minkä kylmän jähmeys

brume torpor. Amare                                                      on turmellut. Katkerasti

                                                                                      (huom! ei verbi amo, vaan amarus, adv.)

crucior,                                                                          kärsin

morior                                                                           kuolen

vulnere, quo glorior.                                                       haavasta, josta olen ylpeä.

Eia, si me sanare                                                             Voi, jos hän, joka iloitsee haavoitutettuaan

uno vellet osculo,                                                           ”menestyksellisesti keihäällään” sydäntäni,

que cor felici iaculo                                                        haluaisi minut

gaudet vulnerare!                                                           parantaa yhdellä ainoalla suudelmallaan!

3. Lasciva blandi risus,                                                   Hän on kujeileva, hänen naurunsa (hymynsä?)

                                                                                     viehättävä,

omnes in se trahit visus.                                                  hän vetää kaikki katseet puoleensa.

Labia                                                                             Hänen huulensa,

veneria                                                                           aistilliset

tumentia                                                                         ja täyteläiset,

- sed castigate - dant errorem                                         -vaikkakin hillitysti- viekoittelevat

leniorem,                                                                        ”viattomaan hairahdukseen”,

dum dulcorem                                                                 kun ne suudellessa

instillant, favum mellis, osculando,                                    vuodattavat hunajan makeutta,

ut me mortalem negem aliquando.                                    niin että tuntisin itseni kuolemattomaksi

                                                                                      (oik. kieltäisin olevani kuolevainen).

Leta frons tam nivea,                                                     ”Iloinen” (kaunis?) otsa niin lumivalkoinen

lux oculorum aurea,                                                        silmien kultainen loiste

cesaries subrubea,                                                           hiuksien punerrus

manus vincentes lilia                                                         kädet liljoja kauniimmat (”voittavat liljat”)

me trahunt in suspiria.                                                      saavat minut huokailemaan (”vetävät huokauksiin”)

rideo,                                                                              nauran (hymyilen?)

cum video                                                                       kun näen

cuncta tam elegantia,                                                        kaiken tuon hienostuneisuuden,

tam regia,                                                                        niin kuninkaallisen,

tam suavia,                                                                      niin suloisen,

tam dulcia.                                                                       niin ihanan.

Transit nix et glacies

CB 113. Myös tämä runo alkaa kevään kuvauksella, josta siirrytään kertojan henkilökohtaisiin rakkaussuruihin. Useita ilmeisiä viittauksia antiikin runouteen, vrt. esim. 1) Horatius: Solvitur acris hiems grata vice veris et Favoni; 2) Ovidius: Hac amor, hac odium t. Catullus: Odi et amo (näistä ensiksi mainittu todennäköisempi esikuva koska tunnetumpi kirjoitusaikana); sekä 3) Vergilius: Agnosco veteris vestigia flammae.

1. Transit nix et glacies                                                   Lumi ja jää väistyvät

spirante Favonio,                                                           Länsituuli puhaltaessa

terre nitet facies                                                             maan kasvot loistavat

ortu florum vario;                                                           lukuisten kukkien noustessa

et michi materies                                                            ja minulle aihe

amor est, quem sentio.                                                   on rakkaus, jonka tunnen.

Ad gaudia temporis                                                       (Vuoden)ajan vallattomuus

nos ammonet                                                                 ”kehottaa” meitä iloihin/

lascivia.                                                                          vuodenaika saa meidät vallattomiksi tms.

2. Agnosco vestigia                                                       Tunnen jälleen

rursus flamme veteris;                                                    vanhan liekin jäljet.

planctus et suspiria                                                         Valitukset ja huokaukset

nove signa Veneris,                                                        ovat uuden rakkauden merkkejä,

a quo monet                                                                   joista suru

tristia                                                                              muistuttaa

amantes pre ceteris                                                         erityisesti rakastavaisia.

Ad gaudia...

3. Illa, pro qua gravior                                                    Hän, jonka vuoksi mieleni kärsii

mens amorem patitur,                                                     rakkaudesta raskaasti (raskaammin),

iusto plus asperior,                                                          on kovasydämisempi kuin olisi kohtuullista;

nec michi compatitur.                                                     eikä hän jaa kärsimystäni.

Amans, et non mentior,                                                  On totta, (oik. ”en valehtele”) että rakastunut

nec vivit nec moritur.                                                      ei ole elossa eikä kuollut.

Ad gaudia...

4. Hic amor, hic odium;                                                  Siellä missä on rakkautta, siellä on myös vihaa,

quid eligam, nescio.                                                        enkä tiedä, kumman valitsen.

Sic feror in dubium;                                                        Niinpä joudun epätietoisuuteen,

sed cum hanc respicio,                                                   mutta kun katson häntä jälleen

me furatur inscium,                                                          hän tietämättäni varastaa ”sydämeni” (oik. minut)

et prorsus deficio.                                                           ja voimani täysin pettävät.

Ad gaudia...

Non est finis precibus,                                                    Rukouksille ei ole loppua,

quamvis cantu finiam                                                      vaikka loppuu lauluni.

superis faventibus                                                           Jumalten suosiessa

adhuc illi serviam,                                                           yhä häntä palvelen

unde letis plausibus                                                        ”ja onnen suosiessa”

optata percipiam!                                                            saan sen mitä haluan!

Ad gaudia...

Estatis florigero tempore

CB nro 70. Miehen ja naisen välinen dialogi, joka alkaa miehen sisäisellä pohdinnalla. Dialogin tapahtumapaikkana ilmeinen Locus amoenus.

1. Estatis florigero tempore                                            Kesän kukkivaan aikaan

sub umbrosa residens arbore,                                         istuin puun varjossa,

avibus canentibus in nemore,                                          lintujen laulaessa lehdossa

sibilante serotino frigore,                                               ja myöhäisen viileyden ”kuiskatessa” (sibilo: viheltää,

mee Thisbes adoptato fruebar eloquio                           sähistä), nauttien Thisbeni

colloquens de Veneris blandissimo                                 (valitsemasta) kaunopuheisuudesta,

commercio.                                                                   keskustellen ”rakkaudesta”. (Venus: Rakkauden

                                                                                     Jumalatar, rakkaus; blandus: mm. viehättävä;

                                                                                     commercium: mm. kauppa, seurustelu)

2. Eius vultus,                                                                Hän kasvollaan,

forma, cultus                                                                  kauneudellaan ja sivistyksellään

pre puellis,                                                                     ylittää toiset tytöt,

ut sol stellis,                                                                   aivan kuten Aurinko

sic prelucet.                                                                   loistollaan himmentää tähdet.

O inducet                                                                      Oi, voisiko suunnitelmani

hanc nostra ratio,                                                           saada hänet suomaan minulle läheisyytensä

ut dignetur suo nos beare consortio?                              ja tekemään minut onnelliseksi?

3. Nil ergo restat satius,                                                Ei siis ole jäljellä mitään sopivampaa

quam cecam mentis flammam                                        keinoa kuin paljastaa tunteideni

denudare diffusius.                                                        (mieleni) kätketty liekki avoimemmin.

Audaces Fortuna iuvat penitus.                                     ”Onni suosii rohkeaa.”

his ergo sit introitus:                                                       Tällainen olkoon aloitukseni:

4a. «Ignem cecum sub pectore,                                     Pitkän aikaa ruokin

longo depasco tempore,                                                näkymätöntä liekkiä rinnassani.

qui vires miro robore                                                     Tuo liekki ihmeellisellä voimalla

toto diffundit corpore.                                                    leviää koko ruumiiseeni.

4b. Quem tu sola percipere                                           Sinä yksin voit liekin ymmärtää

si vis, potes extinguere,                                                  ja, jos haluat, sen sammuttaa,

meum semivivere                                                           ja minut, puolikuolleen,

felici ligans federe»                                                        sitoa onnelliseen liittoon.

4c. «Amoris spes est dubia,                                           Rakkauden toivo on epävarmaa,

aut verax aut contraria.                                                  se voi olla totta (verax = totta puhuva) tai sen

Amanti necessaria                                                          vastakohta. Rakastavalle on

virtutis est constantia                                                      tärkeää hyveen pysyvyys.

5a. Sed pre ceteris virtutibus est patientia                     Mutta hyveistä ennen kaikkea

amoris famulantia                                                         kärsivällisyys palvelee rakkautta.

5b. Sed et ignem, qui discurrit per precordia,                Mutta anna jonkun toisen sammuttaa tuli,

fac extinguat alia!                                                          joka raivoaa rinnassasi!

5c. Noster amor non furtiva, non fragilia                        Rakkauteemme ei kuulu

amplexatur gaudia»                                                       salaisuuksia eikä katoavia iloja.

6a. «Ignis, quo crucior,                                                   Liekki, joka minua kiduttaa,

immo quo glorior,                                                           tai josta olen ylpeä,

ignis est invisibilis                                                            on näkymätön tuli.

6b. Si non extinguitur,                                                     Jos tulta ei sammuta

a qua succenditur,                                                          hän, joka sen sytytti,

manet inextinguibilis                                                        sitä ei voi sammuttaa.

7a. Est ergo tuo munere                                                 On siis sinun ”vallassasi”

me mori vel me vivere»                                                  (munus = lahja, palvelus, tehtävä yms.),

                                                                                     kuolenko vai elän.

7b. «Quid refers pro re pendula                                     (Ehdotan korjausta ”Quid REFERT” jolloin

vite pati pericula?                                                           käännös:) Mitä hyödyttää kärsiä epävarman

                                                                                     asian vuoksi hengenvaaraa?

8a. Est pater, est mater,                                                  Minulla on isä, äiti ja veli,

est frater, qui quater                                                        jotka moittivat minua

die me pro te corripiunt,                                                  neljä kertaa päivässä takiasi.

8b. Et vetulas per cellulas                                               Vanhat naiset huoneissa

et iuvenes per speculas                                                   ja nuoret vartiopaikoilla

deputantes nos custodiunt;                                              pitävät meitä/minua silmällä.

9. Argumque centioculum                                               Pelkään (”vapisen”) satasilmäistä

plus tremo quam patibulum.                                            Argosta enemmän kuin hirsipuuta.

10. Est ergo dignum                                                       Hyvätapaisen miehen

virum benignum                                                              tulee siis välttää

vitare signum,                                                                 sellaista asioita,

unde malignum                                                               joista ilkeät juorut alkavat

murmur cursitat per populum».                                       levitä kansan keskuudessa.

11a. Times in vanum!                                                     Turhaan pelkäät!

Tam est arcanum,                                                           Salaisuus on sellainen,

quod nec Vulcanum                                                        etten ole huolissani edes Vulcanuksesta

curo cum sophisticis catenis.                                           viekkaine kahleineen.

11b. Stilbontis more                                                       Merkuriuksen tapaan

Letheo rore                                                                    Lethen vedellä

Argum sopore                                                                vaivutan Argoksen uneen

premam, oculis clausis centenis.»                                    ja suljen hänen sata silmäänsä.

12a. «In trutina mentis dubia                                           Mieleni vaakakupissa painavat (”kuohuvat”)

fluctuant contraria                                                           ristiriitaiset tunteet (epäilyt):

lascivus amor et pudicitia.                                               kiihkeä rakkaus ja siveys.

12b. Sed eligo, quod video:                                            Valitsen sen, minkä näen:

collum iugo prebeo,                                                        tarjoan kaulani (niskani?) ikeelle.

ad iugum tamen suave transeo».                                      Ies, johon itseni kiinnitän, on kuitenkin suloinen

                                                                                      (transeo ad+ akk: siirtyä jnkn puolelle, liittyä jhk).

13. «Non bene dixeris                                                    Etkö ylistä

iugum secretum Veneris,                                                Venuksen salaista iestä,

quo nil liberius,                                                               jota vapaampaa, ihanampaa,

nil dulcius, nil melius?                                                      parempaa ei ole?

14a. O quam dulcia                                                        Oi kuinka ihania

sunt hec gaudia!                                                             ovat nämä ilot!

Veneris furta sunt pia.                                                    Venuksen salaisuudet (furtum: varkaus,

                                                                                     varastettu tavara, salaisuus) ovat pyhiä.

14b. Ergo propera                                                         Siispä kiiruhda

ad hec munera!                                                              ottamaan näitä lahjoja!

Carent laude dona sera».                                                Liian myöhään tarjotut lahjat eivät ansaitse kiitosta.

15. «Dulcissime! Totam                                                 Rakkahin! Annan itseni

subdo tibi me»!                                                              kokonaan sinulle!

Jari Nummen puolesta